Neuvottelut etenevät: Alakoulu ehkä jo syksyllä käyttöön!

Tapanilan Kylätila ry:n puheenjohtaja Seppo Siika-aho kertoo, että neuvotteluita kaupungin kiinteistöistä vastaavien toimielinten kanssa on jatkettu hyvässä hengessä. -Yhteisesti on sovittu, että keskusteluja jatketaan mallista, jossa yhdistys vuokraa alakoulun rakennuksen kaupungilta ensin kolmen vuoden määräajaksi....

Longinojan kunnostus sai tunnustusta: Juha Salonen on vuoden Vesistökunnostaja

Valtakunnallinen vuoden 2017 Vesistökunnostaja -palkinto on myönnetty Juha Saloselle, joka on toiminut vuosien ajan aktiivisesti Malmilla virtaavan Longinojan kunnostamiseksi. Juha Salonen on yhdessä muiden kunnostajien tehnyt Vantaanjoen sivupuro Longinojasta Suomen ehkä tunnetuimman puron. Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran...
teija loponen

Mainiota Juhannusta!

Tänään keskiviikkona on meneillään kesäpäivänseisaus. Tämän päivän jälkeen yö alkaa taas pidentyä, vaikka juuri nyt Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laskekaan lainkaan. Tosin ei se kyllä taida joka paikassa paistaakaan. Koillis-Helsingin Yrittäjät ottivat osaa viime...

Majakan synnyttämää taidetta

Märket 60*18,01´N 19*08,01´E -näyttelyssä on maalauksia Märketin majakkaluodolta, joka sijaitsee Suomen ja Ruotsin välissä kaukana ulkomerellä. -Märket rakennettiin vuonna 1885 karulle, kaukana rannoista sijaitsevalle kallioluodolle suojaamaan merenkulkijoita karikkoisilla vesillä. Sen piirtänyt ja kohtalokkaan myrskyn jälkeen...

Seurakunta valitsi uusia johtajia

Malmin seurakunnan organisaatiomuutosten vuoksi esimiestehtäviä on jaettu uudelleen. Uuteen hallintotapaan liittyy myös, että johtavien viranhaltijoiden ja muiden lähiesimiesten tehtävät on muutettu määräaikaisiksi, viisi vuotta kerrallaan kestäviksi. Uudet työalojen esimiestehtävät alkavat 1.8.2017 ja päättyvät 31.7.2022. Esimiestehtävien kausien...

Playa de Puksu liikuttaa nuoria

Lasten ja nuorten liikkumista edistävän Playa de Puksu –hankkeen kesätoiminnan avajaisia vietettiin aurinkoisena perjantaina 9.6. Myös nuoria työllistävän hankkeen ideana on saada kesälomaa viettävät koululaiset ylös ja ulos kotisohvalta. Hankkeen projektisuunnittelija Niklas Hjortin mukaan tarkoituksena...

Koillisen valkoiset linnut Berliinin Olympiastadionilla

Koreografi Riikka Virkajärvi-Johnsonin Valkea lintu-kenttäohjelma esitettiin 6. kesäkuuta Berliinin Turnfest-voimistelun suurtapahtuman gaalassa. Paikkana oli historiallinen ja vaikuttava Berliinin stadion. Paikalla oli 55.000 katsojaa ja esiintymässä myös täkäläisiä naisvoimistelijoita. Saksalaiset vaikuttuivat Valkea Lintu-kenttäohjelmasta Helsingin Gymnaestradassa kesällä...

Yölinjasta 72N tulee 61N, linja 76N lakkautetaan

Koillis-Helsingin bussilinjaston radikaalit muutokset koskevat päivälinjojen lisäksi myös yölinjoja ja lähibusseja. Elokuun 14. päivä tapahtuvassa muutoksessa yölinjat 61N, 74N, 77N, 78N, 79N ja 717N liikennöivät perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä kello...

Osakeanti käynnistää Tapanilan kentän saamisen ympärivuotiseksi

Heti sotien jälkeen rakennettu Tapanilan urheilukenttä on historiansa ensimmäisen ja suuren mullistuksen kynnyksellä. Malmin Palloseura on käynnistämässä mittavaa kentän saneerausta, jonka jälkeen uusi lämmitettävä tekonurmi palvelee junioreita ja senioreita ympäri vuoden. Kaikilla on mahdollisuus tukea...
teija loponen

Suomen kesä

Kesätapahtumat ovat vallanneet kaupungin, niistä olemme jo saaneet nauttia niin täällä Koillisessa kuin kaupungin keskustassakin. Suomen suveen kuuluu, että keli voi olla mainio kuten tänään, tai sitten juuri niin surkean sateinen ja tuulinen kuin...

MaSu08 koripalloretkellä Tartossa

Malmin Super-Koris ry:n eli Masu-Basketin yhdeksänvuotiaat pojat vanhempineen osallistuivat Salva Basket Cup -turnaukseen Tartossa. -Lähdimme matkaan hyvän joukkuehengen, kauden erinomaisen pelimenestyksen ja tsempin saattelemana, kertoo dynaamisen joukkuejohtajakaksikon toinen puolisko Riku Lindfors. Ensin olivat vuorossa alkusarjan pelit, joista...

Helsinki-päivä 2017: Musiikkia, muistoja ja liikuntaa

Helsinki-päivään Koillis-Helsingissä mahtuu tuttuja juttuja ja paljon ihan uuttakin ohjelmaa. Tekemistä on Jakomäessä, Malmilla ja Puistolassa. Ala-Malmin torilla pääsee istuttamaan kukkia ja viihtymään Stadin Juhlaorkesterin soiton parissa kello 12 alkaen. Lisäksi voi piirtää katuliiduilla taidetta...

Maahiset koetteli 7.-luokkalaisten erätaitoja Maunulassa

Metsähallitus järjesti 30.-31.5. ympäri pääkaupunkiseutua Erätaitokilpailuja, joihin osallistui päälle 300 7. -luokkalaista nuorta. Koillishelsinkiläinen partiolippukunta Maahiset oli mukana järjestämässä Maunulassa pidettyä kilpailua. ”Luonnossa oleminen tekee hyvää.” Näin luvattiin viidellekymmenelle 7.-luokkalaiselle, joiden koulupäivä ei tiistaina 30.5....