Laanisesta isä Camillo?

Malmin seurakuntaneuvosto valitsi ylimääräisessä kokouksessaan viime tiistaina Malmin seurakuntaan 12 uutta työntekijää. Neljä uusista työntekijöistä valittiin määräaikaisiin projektipastorin ja kaksi määräaikaisiin viestintäasiantuntijan tehtäviin. Virkoihin valittiin yksi kanttori ja viisi suntiota. Seurakuntaneuvoston iltakoulussa käydyn strategisen keskustelun pohjalta...
lidl alppikylä

Lidlin rakentaminen käyntiin

Lidlin päivittäistavaramyymälän rakennustyöt ovat alkamassa Alppikylässä. Rakennuksen tontti on aidattu verkkoaidalla. Alueella on jo tehty maanrakennustöitä, ja tontilta on kaadettu pois puita ja pensaita. Jalankulkuyhteys Jakomäen suuntaan Lahdenväylän alikulkutunneliin on siirretty poikkeusreitille. Työmaa-aitaan kiinnitetyn kyltin mukaan...

Jakomäen ja Pukinmäen leluihin kunnon satsaus

Jakomäen leikkipuistoon ja väistöpäiväkotiin sekä Pukinmäenkaaren peruskoululle on tulossa leikkivälineitä ja pihakalusteita yhteensä yli sadalla tuhannella eurolla. Helsingin kaupunki ostaa koko paketin suoraan Lappset Group Oy:ltä, jolta on pyydetty erilliset tarjoukset sekä Pukinmäen että Jakomäen...

Seuraavaksi ympäristöministeriön arvioitavaksi: ELY-keskus ei määrää Malmin lentoaseman aluetta suojeltavaksi

Uudenmaan ELY-keskus on antanut päätöksensä Malmin lentoaseman ystävät ry:n lokakuussa 2015 tekemästä suojeluesityksestä. ELY-keskus ei määrää Malmin lentokenttäaluetta suojeltavaksi, mutta ei totea suojelua tarpeettomaksi. Vastuu suojelusta jää kaupungin kaavoittajalle. Lentoaseman ystäville päätös oli harmittava mutta...
ala-malmin tori remontissa

Haastavasta kohteesta luovutaan: Vesiallas poistuu Ala-Malmilta

Pekanraitin kunnostus on jo pitkälti valmis, viimeiset kuukaudet on remontoitu pääasiassa Ala-Malmin toria, joka on tällä hetkellä kokonaan työmaana. Ala-Malmin toriaukio on parhaillaan aidoilla eristetty suuri työmaa. Ala-Malmin torin suurin muutos tulee olemaan vesialtaan poistuminen....

Hyvästit altaalle

Vesi on vaikea elementti, etenkin vesiallas. Tämä seikka on todettu Malmin molemmin puolin. Ylä-Malmin torin vesialtaassa vettä näkyy lähinnä sadekelien jälkeen. Toki muutaman tehopuuskan aikana vuosien varrella allas on korjattu vesilähteeksi, mutta nyt se...

Tapanilan puistotalkoot tavoitteessaan

Stebupuiston, eli virallisesti Tapanilannummen talkooväki nautti Helsinki-päivän talkoiden päätteeksi kuohuviiniä ja pizzaa puiston raivatuksi saamisen kunniaksi. Stebupuistossa on reilu kuukausi sitten tehdyn katselmuksen jälkeen tapahtunut paljon. Kaupungin metsuri saatiin ennätysnopeasti kaatamaan yhteistuumin valitut liiat puut...

Tapulikaupunkiin ja Suutarilaan 350 000 euron osallistava kulttuuripotti

Tapulikaupunki-Suutarila on yksi kolmesta helsinkiläisalueesta, jonne kaupunki haluaa lisää kulttuuritoimintaa. Helsingin malliksi nimitetyn hankkeen avulla kulttuuri ja taide halutaan tuoda ruohonjuuritasoon ja sinne, missä tarjonta on niukkaa. Sarjassaan toisesta kolmivuotisesta hankejaksosta on päättänyt kulttuuri- ja...

Koillisen VPK:t kovassa vedossa: Vuoden 2018 Helsinki-Malja Pukinmäen VPK:lle – Puistola pronssille

Pelastuslaitoksen järjestämässä perinteisessä Helsinki -päivän sopimuspalokuntien Helsinki Malja tieto-,  taito- ja kalustokilpailussa voiton otti Pukinmäen VPK. Helsinki-Malja -kilpailuja on järjestetty -60 luvulta lähtien. Tänä vuonna kisaamassa olivat kaikki 14 Pelastuslaitoksen sopimuspalokuntaa. -Pukinmäessä on syytä juhlaan, sillä...

Pihlajamäen lähiöasema muutti Malmille

Asukastalo Pihlajamäen lähiöasema joutui muuttamaan Liusketie 3:n kiinteistön peruskorjauksen vuoksi väistötiloihin Malmille. Kaupunki osoitti remontin ajaksi asukastalolle väistötilat Kirkonkyläntie 2:n kiinteistöstä, samasta talosta, jossa Malmin toimintakeskus sijaitsee. -Pihlajamäen lähiöaseman uudet toimitilat sijaitsevat Kirkonkyläntie 2:n kellarikerroksessa, jossa...

Longinojalla poikastilanne on hyvä – voisi olla merkittävästi paremminkin

Longinojan puroaktiivien perinteinen poikastarkkailu tuotti jälleen tulosta. Pimenevässä illassa Juha Salonen, ‎Toni Randén ja Henrik Kettunen tarkastivat taskulamppujen valossa kutusoraikkoja joiden alueella syksyllä havaittiin taimenia kudulla. -Taimenen poikaset kuoriutuvat soraikkojen sisältä toukokuun lopulla ja viimeiset...

Lähijunien poikkeustilan ensivaihe vie kolme viikkoa

Ensi maanantaista alkaen junaliikenteessä on junia I, P, K ja N koskevia huomattavia poikkeuksia, jotka hidastavat ainakin K- ja N-juniin tottuneiden matkantekoa päärautatieasemalle ja takaisin. Pasilan työmaasta johtuva poikkeusaikataulu on voimassa lähiliikenteessä 25.6. – 16.7. K-junalla...

Puiden kaato ja kivipenger käynnistävät Jakomäen sydämen rakentamisen

Puita kaadetaan, kivipenger rakennetaan painamaan maata tiiviiksi ja leikkipuisto siirtyy uusiin tiloihin.  Näillä toimin käynnistyy Jakomäen sydämen rakentamishanke. Leikkipuisto Jakomäki vietti 9.6. 50-vuotissyntymäpäiviä iloisen juhlan merkeissä. Juhlaan osallistui myös Jakomäen sydän –allianssi antamalla leikkipuiston juhlavieraiden...