Mobiilipelillä rahaa retkikassaan

-Ei mokkapalojen leivontaa. Siitä se lähti, kertoo peli-idean isä Matti Immonen.-Harvoin sitä saa oman nimen näkymään pelin tekijänä, tuumivat Elli ja Santeri innoissaan Koulumatka -peliä kännyköistään ihastellessaan. Luokkaretkirahat hankitaan yleensä...
Suuntimopuisto

Suuntimopuiston suunnitelmissa on ainakin kolme kerrosta

Puistolan Suuntimopuiston koulu- ja päiväkotirakennushankkeessa on käynnissä julkinen kilpailutus. Helsingin kaupunki etsii yritystä tai ryhmittymää, jonka työnä on toteuttaa 5 700 neliömetrin kokoinen koulu- ja päiväkotitila leasinghankkeena. Suuntimopuistoon voi...

Pormestarille tullut tiukkoja kysymyksiä

Pormestari Jan Vapaavuoren tämän vuoden viimeinen asukasilta pidetään Puistolan, Tapulikaupungin ja Heikinlaakson asukkaille. Asukasilta alkaa kello 17.30 Pop up Puistola-Tapulikaupunki -tapahtumalla, jossa toimialakohtaisilla esittelypisteillä keskustellaan ja tiedotetaan alueen ajankohtaisista asioista.
Taskulamppuretki

Taskulamppuretken suosio yllätti

Heikinlaakson Kalkkivuorentiellä oli isänpäivän aattoiltana ruuhkaa. Läheltä ja kauempaa tulleet perheet suuntasivat tasaisena virtana kohti Kalkkikallion metsää, joka toimi Taskulamppuretki-nimisen tapahtuman pääareenana jo kuudetta kertaa. Taskulamppuretki on syntynyt vuonna...
Suuntimopuisto

Suuntimopuiston rakentaminen jakaa vahvasti mielipiteet

Puistolan ja Tapulikaupungin yhdistävään Suuntimopuistoon on nousemassa koulujen ja päiväkotien väistötilarakennus. Puistoon rakentaminen ei kaikkia miellytä, eikä palveluille kaavailtu sijainti muutenkaan. Kysyimme mielipiteitä sekä molempien kaupunginosien edustajilta, että muutamilta ohikulkijoilta. Osa...

Puistolan Urheilijat juhlii liikkuen

Joogaa, akrobatiaa, kiinteytystä, tennistä, karatea, jalkapalloa ja sulkapalloa – Puistolan Urheilijoiden 90-vuotisliikuntatapahtumassa pääsee testaamaan eri lajeja koko päivän ajan. Puistolan Urheilijat viettää 90-vuotispäiviään liikuttaen väkeä ja antaen näytöksiä vaativammista lajeista. Koko...
Kengurumeininki

Puistola-päivät polkaistiin vauhtiin

Iloisia ihmisiä, ilmapalloja, hyvää musiikkia ja paikallisten toimijoiden esittelypisteisiin ja markkinapöytiin tutustumista. Niillä polkaistiin tutusti Puistola-päivät käyntiin. Jos Puistola-päivien lähtölaukaustilaisuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi kohtaamisia. Toritapahtumassa näkyi paljon toisiaan...
Laiholan talo

Tilalle on piirretty kerrostaloalue: Laiholan talo ränsistyy tarkoituksella

Parin vuoden takaiset Laiholan kiinteistökaupat ja asukkaiden irtisanominen on tehty puhtaasti Malmin lentokenttäalueen rakentamista silmällä pitäen. Maamiehenpolun maat ovat niissä kaavasuunnitelmissa Ukonniityn kerrostaloaluetta. Puistolassa olevan 88-vuotiaan Laiholan talon kunnostus...

Puistola-Seuran taidenäyttely siirtyi verkkoon

Puistola-Seura on ottanut melkoisen digiloikan ja siirtänyt taidenäyttelynsä tänä syksynä verkkoon, virtuaaliseksi kutsunäyttelyksi. Tuula Tolvasen What about Monalisa. Leena Iisalo on vastannut vuosikymmenien...
Puistolan VPK

Puistolan VPK 90 vuotta

Puistolan VPK:n piha täyttyi väestä, kun 90 vuotta täyttänyt yhdistys yhdisti juhlintansa Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Pihalla saivat perheen pienimmät sammuttaa sankoruiskulla tulenlieskatauluja kaatamalla ne vesisuihkulla ja aikuiset testata palosammuttimen käyttöä...