pihlajamäen ostari

Pihlajamäen ostoskeskus uusiksi

Asunnot tulevat osaksi ostoskeskusaluetta Meripihkatien varressa. Asemakaavan muutoksella ollaan nykyisen ostoskeskuksen eteläisen osan tilalle suunnittelemassa nykyistä pienempi liikerakennus ja sen viereen asuintaloja. Asuinkerrostalot on tarkoitus sijoittaa Meripihkatien ja Moreenitien suuntaisesti. Nykyistä pysäköintikellaria ollaan laajentamassa ja osa...

VVO Kodit ostamassa ostoskeskuksen purettavan puolen

VVO Kodit Oy aikoo ostaa Meripihkatie 1:ssä olevan Pihlajamäen liiketalo Oy:n koko osakekannan. Kauppa vahvistuu, jos tontille tekeillä oleva asemakaavamuutos saa lainvoiman. Kaava sallii ostoskeskuksen 1970-luvulla tehdyn puolen purkamisen uuden liike- ja asuinkiinteistön tieltä. VVO...

Lapset ja eläkeläiset kokkaavat yhdessä

Pihlajamäen nuorisotalon keittiössä käy melkoinen tohina keskiviikkoisin. Silloin talon nuorimpiin ja vanhimpiin käyttäjiin kuuluvat kohtaavat kokkikerhon merkeissä. -Kännykät jätetään keittiön ulkopuolelle ja ihan ensimmäiseksi pestään kädet, opastaa Anneli Rautionmaa paikalle saapuvia kokkikerholaisia. Seuraavaksi laitetaan ylle essut...

Pihlajamäen kaavasta valitus hallinto-oikeuteen

Pihlajamäen arvokasta kulttuuriympäristöä ja lähiluontoa uhkaa Helsingin uusi yleiskaava, joka on tuomassa Pihlajamäen täyteen asuinrakentamista. Jopa luonnonsuojelulain ja muinaismuistolain nojalla suojellut herkät luontokohteet on merkitty tiiviille asuinrakentamiselle. Yleiskaavapäätöksestä valittaneen Pihlajamäki-seuran on puheenjohtaja Ulla Artte kertoo,...

Kaupunki kauppaa pientaloa eniten tarjoavalle

Helsingin kaupunki on pistänyt Pihlajamäen Johtokiventie 6:ssa olevan puutalon myyntiin. Vuonna 1958 tehty puutalo myydään sille, jolla on antaa kaupungille eniten pätäkkää. Myyjän mukaan öljylämmitteinen talo on tyydyttävässä kunnossa. Sisällä on viisi huonetta, keittiö ja...

Asukasyhdistyksessä tyrmistynyt tunnelma: Yleiskaavan luonnos rakentaa Aarnikanmäkeä

Pihlajamäki-seurassa on havahduttu tutkimaan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavatoimistossa tehtyä karttaluonnosta suurennuslasin kanssa. Pikselimerestä on löytynyt yllätyksiä. - Kartassa meille tärkeä Aarnikanmäki ja sen pohjoispuolella kasvava lehtometsä on laitettu rakentamisalueeksi aina hiidenkirnuilta kehätielle asti, ihmettelee seuran puheenjohtaja...
pihlis

Kyläpäivillä soi blues

Pihlajamäessä ei järjestetty bluesfestivaaleja tänä vuonna lainkaan. Puutetta paikkaa parin viikon päästä lauantaina vietettävä Pihlajamäen kyläjuhla, jonka tapahtumia pursuavan päivän yhtenä ohjelmanumerona on blues. Kiillepuiston sijaan lava on tarkoitus pystyttää torille ostoskeskuksen kylkeen. Ensimmäinen bändi aloittaa...
pihlajamäen kirkko

Pihlajamäessä siirrytään iltapäivämessuun

Pihlajamäen piirineuvosto ja työntekijät ovat valmistelleet perusteellisesti esitystä siirtää Pihlajamäen kirkon messuaika alkamaan kello 10 sijasta kello 16. -Lähetimme asiasta kyselyn 550 talouteen ja vastauksia saimme 61. Noin puolet vastaajista piti vanhaa ajankohtaa hyvänä ja...
boffausta

Pihlajamäen kyläjuhla boffaa ja printtaa

Syyskuun ensimmäisenä lauantaina Pihlajamäessä voi törmätä keskiaikaisiin taistelijoihin, ja jopa päästä mukaan mittelöihin. Lajia esittelee vuoden 2018 Suomen mestarijoukkue Valdyr. -Järjestämme illalla nuorisopuistossa näytöksen ja leikkimieliset turnajaiset. Päivällä voi harjoitella jousiammuntaa elävien maalien kanssa. Tällä...

Pihlajiston käsityöpiirin upea aikaansaannos: Arkualba vuodenaikaliinoineen

Pihlajamäen kirkossa siunataan sunnuntaina käyttöön harvinainen arkkualba sekä siihen liittyvät vuodenaikaliinat ja hiekkaliinat. Arkunalbaa liinoineen tullaan säilyttämään Malmin hautausmaan näyttökappelin seinällä ja ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. -Idea arkkualbasta syntyi pari vuotta ja sitten ja minä...