Jakomäessä mittavat 50-vuotisjuhlat

Jakomäki on ehtinyt keski-ikään. Alueen alkuperäiset ja uunituoreet asukkaat kerääntyivät juhlimaan Jakomäen vuokrataloalueen 50-vuotisjuhlia viime lauantaina. Samalla juhlittiin koko Jakomäen lähiön 50-vuotista taivalta, sillä kaupungin vuokratalojen rakentaminen synnytti nykyisen Jakomäen. Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja Jakomäessä hallinnoiva...

Ilmainen elektrofestari Viikin Maaherranpuistoon!

Viikkiläinen nuorukainen, liiketaloutta opiskeleva Matias Taavitsainen, 19, toteuttaa jo toistamiseen unelmaansa järjestää suuri voittoa tavoittelematon ilmaistapahtuma elektronisen ja pop-musiikin ystäville. Perjantaina Maaherranpuistossa voi tanssia Electronic Fields Festivalin tahdeissa. - Nimi sopii hyvin, kun festivaalipaikka on...

Elina Kauppinen: Kaikki iltapäivähoitopaikkaa hakuaikana hakeneet saavat paikan

Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan kaikille 1-2-luokkalaisille pitää järjestää iltapäivähoitopaikka. Aiempina vuosina kaikki halukkaat eivät iltapäivähoitoon ole päässeet, saman pelätään olevan edessä nyt. -Kaikille hakuaikana hakeneille 1.- 2. luokkalaisille on osoitettu paikka Helsingin kaupungin koululaisten iltapäivätoiminnasta, kuten...

Neuvottelut etenevät: Alakoulu ehkä jo syksyllä käyttöön!

Tapanilan Kylätila ry:n puheenjohtaja Seppo Siika-aho kertoo, että neuvotteluita kaupungin kiinteistöistä vastaavien toimielinten kanssa on jatkettu hyvässä hengessä. -Yhteisesti on sovittu, että keskusteluja jatketaan mallista, jossa yhdistys vuokraa alakoulun rakennuksen kaupungilta ensin kolmen vuoden määräajaksi....

Lähes 2 miljardia vuotta vanha Tapanilan siirtolohkare säilytetään

Tapanilassa Ripetielle Tapanilankaaren varteen rakentaville tuli täytenä yllätyksenä tontilla sijaitsevan kiven historia ja sen tärkeys mosalaisille. Toinen rakennuttajaperheistä kertoo kuulleensa rakennusvalvonnan kautta, että Tapanilassa käydään kovasti keskustelua siirtolohkareen hävittämisestä ja että virastoonkin oli asiasta otettu...

Valvontakäynti Malmin päivystyksessä: Hoitotarpeen arviointi toimii, ruuhkissa haasteita

Triage eli hoidontarpeen ja -kiireellisyyden arviointi toimii Malmilla ruuhkatilanteet pois lukien hyvin, katsovat Malmin sairaalan päivystysyksikön toimintaan perehtyneet Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Viranomaiset ovat julkistaneet helmikuussa tekemästään Malmi-käynnistä arvioinnin. He katsovat, että Malmin päivystysyksikön kriittinen...

Voittaako Jakomäen käsityö paikan lentoasemalta?

Käsityöläisyrittäjä Tiina Pyykkö Jakomäestä on osallistunut Kaarna-tuoteperheellään Arctic World Of Santa Clausin järjestämään Best gift from Finland -kilpailuun, jossa etsitään parhaita suomalaisia käsityötuotteita myytäväksi Helsinki-Vantaan lentoaseman lahjatavarakauppaan. Kisassa menestyville pienyrittäjille on tarjolla huikea ponnahduslauta, sillä...

Suuriin remonttikuluihin apua lisärakentamisesta

Siltamäen kerrostaloremontit olisi kannattanut aloittaa jo aika päiviä sitten. Tätä mieltä ovat projektinjohtaja Ritva Tanner Helsingin kaupungilta, tekninen isännöitsijä Janne Koponen Siltamäen Huollosta sekä kestävän kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen YIT:ltä. Siltamäen rakennuskannan kunto ei ole...

Koillis-Helsinki sai kahdeksan valtuustopaikkaa

Varsinaisiksi valtuutetuiksi nousi kahdeksan täkäläistä, osa heistä oli aiemmin varavaltuutettuja. Muutama valtuutettu putosi varasijoille. Selvä äänikuningatar oli Tapulikaupungissa asuva Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo. Kokoomus, vihreät ja Sdp ovat edelleen Helsingin suurimmat valtuustoryhmät. Kokoomus sai äänistä 28,4,...

Liikuntalautakunta heitti maauimalan tulevan toimialan päätettäväksi

Valtuustoaloite tehdä Jakomäen ja Vantaan Vaaralan alueen uimakuopille maauimala ja virkistysalue kiertää nyt eri lautakunnissa, joilla on mahdollisuus kommentoida aloitetta kaupunginhallitukselle. Liikuntalautakunta päätti lähettää eteenpäin vastauksen, jossa kerrotaan, ettei liikuntatoimen tämän hetkisessä taloussuunnitelmassa ole määrärahoja...