Pääkirjoitus

Lomatauon paikka

Jo aina MaTaPuPu-lehden ajoista saakka olemme pitäneet heinäkuussa taukoa paikallislehden tuottamisessa. Kesän keskimmäinen kuukausi on niin hiljainen, että myös ilmoittajien kannalta silloin on hyvä...

Itsenäisyys

Huomenna on hieno päivä, silloin juhlitaan 101-vuotiasta Suomea. Maamme itsenäisyyttä puolustaneita on elossa yhä vähenevä joukko, sydämelliset kiitokset kaikille heille! Sodassa moni menetti henkensä...

Itsenäinen Suomi

Tulevana sunnuntaina juhlistamme jälleen itsenäisen Suomen päivää. Vaikka rauhasta on saatu nauttia jo vuosikymmeniä, ovat sotavuodet yhä vahvasti niihin osallistuneiden tai sodissa omaisiaan menettäneiden...

Liikutaan, varoen

Viime perjantaina Latokartanossa jäi bussin alle suojatietä ylittänyt pikkutyttö. Tapaus on saanut ihmisillä niskakarvat pystyyn – ja syystä. Aivan liian usein autoilijat, niin ammattiliikenteessä...

Iloista menoa

Viime viikolle osuneet helteet saivat ihmiset riemuitsemaan kesäsäiden tulosta. Samalla kun vaatekertoja saattoi vähentää, syntyi kasvoille iloinen ilme ja jonkinlainen riehakkuus tuntui valtaavan etenkin lapset. Tuosta lasten...

Iloa pimeydessä

On ollut suoranainen ilo huomata, kuinka paljon heijastimien käyttö on viime kuukausina lisääntynyt. Eräällä pikkupojalla näin tänä aamuna repun, jonka koko päällinen heijastui hienosti...

Tiukkoja aikoja

Kunnallisveron määrä on Helsingissä laskenut. Kunnallisveroon vaikuttavien tulojen määrän pieneneminen heijastuu ostovoimaan ja sitä kautta myös yritysten menestymiseen. Vuonna 2014 kunnallisveron alaiset tulot asuntokuntaa...

Syksyn satoa

Puista putoilee jo kellastuneita lehtiä ja samaan aikaan ruukkumansikka tekee yhä satoa. Syksystä iloitsevat marjastajat ja sienestäjät, satoa on jo kerätty ja lisää lienee...

Viime hetket

Menossa ovat tämän vuoden viimeiset päivät. Valoisan ajan määrä vuorokaudesta alkaa hiljalleen pidetä, talvipäivänseisaus oli juuri ennen joulua. Joulun aika elettiin kuin synkän syksyn...

Tärkeitä päiviä

Marraskuulle osuu monia merkittäviä päiviä. Isänpäivää juhlittiin jo, samoin Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä. Edessä on Lapsen oikeuksien päivä, 1. adventtisunnuntai...

Erilaista elämää

Moni asia ja tapahtuma on viimeisen parin kuukauden aikana jouduttu toteuttamaan toisin kuin ennen. Meillä lehdessä haastattelut tehdään nyt pääsääntöisesti sähköpostilla tai puhelimitse, teatteria ja konsertteja esitetään...

Läheltä löytyy

Meillä Koillis-Helsingissä on palvelujen suhteen varsin hyvät oltavat. Joulumarkkinoita ja myyjäisiä on niin paljon, että keskustan Tuomaan markkinoille ei ole mikään pakko lähteä. Jouluherkutkin...

Hyviä päiviä

YK on listannut melkoisen määrän teemapäiviä, joilla pyritään kiinnittämään huomiota erilaisiin asioihin ja etenkin epäkohtiin. Viime viikolla vietettiin muun muassa Maailman mielenterveyspäivää teemalla kuunteleminen, sekä Tyttöjen päivää,...