Etusivu Malmin Tornista

Kesäkuun ensimmäisen päivän Cruising-tapahtumassa oli ennätysmäärä osanottajia. Käytöstä poistettu lentokentän sivukiitotie oli myös parkkipaikkana. Kuva Raine Haikarainen

Jokaisen kuun ensimmäisenä perjantai-iltana Malmin lentoaseman tornissa istuva päivystäjä saa ihmetellä poikkeuksellista näkyä. Käytöstä poistetulle osalle kenttäalueesta lipuu satoja toinen toistaan hienompia harrasteajoneuvoja.

Lähes huomaamatta Malmille on syntynyt suuri ja säännöllinen yleisötapahtuma. Se ei ole vielä ylittänyt kunnolla uutiskynnystä, mutta tuhannet klassikkoajoneuvoista kiinnostuneet merkitsevät päivät hyvissä ajoin kalentereihinsa. Tapahtuman virallinen nimi on Helsinki Cruising Pre-party.  Taustalla on vuosikymmenien perinne Stadin Cruising eli klassikkokulkuneuvojen omistajien vapaamuotoinen kokoontuminen Helsingin Kauppatorille.

Vuosien saatossa osa cruisailijoista on tavannut kokoontua esitapaamiseen Malmin lentoaseman parkkipaikalle ja ajanut sieltä letkana Kauppatorille.

Nyt näyttää siltä, että kokoontumisen painopiste onkin siirtynyt Malmin lentokentälle. Autoja ja kaksipyöräisiä oli kesäkuun ensimmäisenä perjantaina sellainen määrä, etteivät ne olisi enää mahtuneet Kauppatorille. Kyseessä on kiistatta Koillis-Helsingin tämän hetken suurin yleisötapahtuma.

Joku arvostelee varmasti moista ajotapahtumaa. Eikö sillä tueta autokeskeistä elämäntapaa? Bensaakin palaa, kun vanhoilla kulkuvälineillä ollaan liikkeellä. Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Harraste- ja museokulkuneuvoilla ajetaan vuosittain hyvin vähän. Museorekisteriin merkityn ajoneuvon liikennevakuutus sallii vuodessa vain 30 ajopäivää. Käyttöpeleiksi harrasteautoista ei siksi ole.

Harrastajalleen klassikkoajoneuvo on ennen kaikkea tekninen haaste ja esteettinen esine. Malmin cruising-illassa vieraileva ulkopuolinen voi vain ihmetellä, kuinka paljon työtä, aikaa ja rahaa ajoneuvojen kunnostaminen on vaatinut. Vaikka harrastusta hallitsevat miehet, yllättävän paljon paikalla näkyy myös naisia. Koneromantiikka näyttää ylittävän sukupuolirajat.

Kulttuuriperintöpiireissäkin liikennehistorian arvo on vähitellen tunnustettu. Museovirasto on tukenut laivojen, veneiden ja viime aikoina myös arvokkaiden autovanhusten sekä moottoripyörien säilyttämistä ja konservointia. Malmin lentoasema sopiikin mitä parhaiten perinnekulkuneuvojen kokoontumisien ja toimintojen paikaksi. Tattarisuon pienteollisuusalue voisi tarjota nykyistä enemmän paikkoja vanhojen ajoneuvojen konservointiin ja säilytykseen.

Kesäkuun ensimmäisen päivän kokoontumisajon yleisö sai ihastella maakulkuneuvojen lisäksi taivaalla lentävää DC-3 –museokonetta. Arvokkaasta klassikkokoneesta ja sen ympärillä tapahtuvasta toiminnasta enemmän seuraavassa kolumnissa.

Raine Haikarainen

Kulttuurijärjestö Europa Nostran edustajat saapuivat Malmin lentoasemalle 15.5.2017 historiallisella DC-3 koneella. KUVA RAINE HAIKARAINEN

Eurooppalaista kulttuuriperintöä vaaliva Europa Nostra -järjestö on ollut jatkuvasti huolissaan Malmin lentoaseman tulevaisuudesta.

Mikä kulttuuriväkeä koskettaa paikassa, jonka helsinkiläiset päättäjät näkevät vain mahdollisena rakennuskohteena?

Toukokuun 15. päivä tukee kuluneeksi 80 vuotta siitä kun lentoasema vihittiin juhlallisesti käyttöön. Kyseessä siihen mennessä suurin Helsingissä järjestetty yleisötapahtuma, jonka symbolinen arvo oli huomattava. Nuori kansakunta oli rakentanut Euroopan moderneimman lentoaseman ja samalla luonut tehokkaat liikenneyhteydet mannermaalle. Tapahtuma noteerattiin myös maailmalla.

Suomi on ollut ilmailun kehittämisessä harvinaisen varhain liikkeellä. Kansallinen lentoyhtiömme perustettiin vain 20 vuotta maailman ensimmäisen moottorilennon jälkeen ja yhtiö on kuudenneksi vanhin maailmalla edelleen toimivista liikennelentoyhtiöistä. Malmi on tämän varhaisen kehityksen ylväin kansallinen monumentti.

Koska ilmailun historia on niin nuorta ja kehitys on ollut nopeaa, monet ilmailun varhaiset keskukset ovat hävinneet tai muuttaneet ratkaisevasti muotoaan. Jos Pariisin Le Bourget’n lentokentälle vuonna 1927 Atlantin ylityksen jälkeen laskeutunut Charles Lindbergh vierailisi nyt samaisella kentällä, hän tuskin tunnistaisi paikkaa. Malmin kohdalla ei olisi vaikeuksia. Alkuperäinen ilme on säilynyt hämmästyttävän ehyenä. Siksi kenttäkokonaisuus on niin arvokas.

Ilmailun nuori historia kiinnostaa yhä laajempia harrastajaryhmiä. Malmilla saattaa nähdä vierailijoita, jotka ovat tulleet matkojen päästä nähdäkseen hienon terminaalin, historiallisia koneita tai paikan, josta Mathias Rust lähti lennolleen. Europa Nostran edustajat ovat siksi jatkuvasti korostaneet, millaisia museaalisia ja toiminnallisia mahdollisuuksia lentoasemaan liittyy.

Kiinnostus näkyy siinäkin, että kymmenen vuotta sitten ilmestynyt historiateos Malmi – Helsingin lentoasema on ollut pitkään loppuunmyytynä. Siitä on tullut keräilyharvinaisuus, josta on saanut maksaa antikvariaateissa alkuperäistä korkeamman hinnan. Nyt on tiedonnälkään tulossa helpotus. 350-sivuisesta historiateoksesta ilmestyy uusi painos ja julkistaminen tapahtuu –  kuinkas muuten – lentoaseman vihkiäisten 80-vuotispäivänä.

Malmin lentoaseman historiikki on kirjoitettu vapaaehtoisvoimin ja ilman ulkopuolista tukea. Se osoitus suuresta kiinnostuksesta Malmin elävään historiaan ja sen vaalimiseen. Tämän ovat myös Euroopan kulttuuripäättäjät panneet merkille. Siksi he haluavat jatkuvasti muistuttaa helsinkiläisiä ja suomalaisia, etteivät nämä unohtaisi arvokasta kulttuuriperintöään.

Raine Haikarainen

Lentoaseman ravintolan alkuperäiseen suunnitelmaan voi tutustua verkkonäyttelyssä: http://malmi.alvaraalto.fi/

Helmikuun alussa Malmin lentoaseman käyttäjät ja vierailijat kuulivat suru-uutisen. Lentoaseman suosittu ravintola on lopettanut toimintansa. Perinteisellä paikalla voisi kuitenkin olla uusi kukoistuksen aika edessään.

Malmin pyöreän terminaalin ravintola ei ole mikä tahansa kuppila tai ruokabaari. Se on vuosien aikana muodostunut helsinkiläisille,  ilmailijoille ja lapsiperheille tärkeäksi paikaksi.

Valmistuessaan 80-vuotta sitten ravintola oli  käyntikortti, jota Helsinki esitteli ylpeänä maahamme saapuville.  Erityisen vaikutuksen teki moderniin arkkitehtuurin sovitettu sisustus ja kalusteet.

Lentoaseman julkisten tilojen ja ravintolan kalusteiden suunnittelu oli uskottu Alvar Aallon perustamalle Artek-toimistolle. Päätökseen vaikutti varmasti se, että vajaa nelikymppinen suunnittelija tunnettiin lentämisen suurena ystävänä. Suomen päälentoaseman sisutussuunnittelu oli epäilemättä Aallolle mieluisa ja haastava tehtävä.

Työ onnistui hyvin. Malmille saapuvat saivat ihailla suunnittelijalle tyypillistä muotokieltä: aaltomuotoisia koivupaneeleita, yksityyppikalusteita sekä runsaita viherkasviasetelmia. Idylliä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Sotavuosien jälkimelskeissä arvokas sisustus ja kalusteet hävisivät tai tuhottiin. Sotien jälleen sisustus palautettiin osin takaisin, mutta vuosien saatossa senkin kohtaloksi tuli hävitä ties minne.

Tämän vuoden helmikuun alussa, kun uutinen Malmin ravintolan lopettamisesta tavoitti asiakkaat, tuli kuluneeksi 120 vuotta Alvar Aallon syntymästä. Juhlavuoteen liittyen toimittaja Jaakko Lyytinen kirjoitti Helsingin Sanomissa (4.2.) aiheeseen liittyvän kolumnin. Hän totesi, kuinka ”täällä ei ole vieläkään tajuttu, että Aallon vetovoiman avulla Suomesta voitaisiin tehdä arkkitehtuurin ja designin suurvalta.”

Samalla toimittaja tiesi kertoa, että Alvar Aalto -säätiössä valmistellaan valtakunnallista Aalto-matkailureittiä. Siihen on tarkoitus koota Aallon tuotannon parhaimmistoa.

Toivottavasti Malmin legendaarinen ravintola herää taas henkiin ja tarjoaa palveluitaan kentällä vieraileville.  Kuinka hienoa olisikaan, jos koko miljöö voitaisiin vielä palauttaa uudelleen alkuperäiseen asuunsa ja loistoonsa. Kyseessä olisi kansainvälisesti ainutlaatuinen liikennehistoriallinen ja arkkitehtoninen vierailukohde, joka sopisi hyvin osaksi valtakunnallista matkailureittiä. Edellytyksenä luonnollisesti on, että lentoasema säilyy alkuperäisessä ilmailukäytössään.

Raine Haikarainen

Havainnekuva Malmin lentokenttäalueen rakennussuunnitelmasta.

Malmin lentokentän aluetta kaavoitetaan kovaa vauhtia, vaikka monet hallintoprosessit ovat vielä kesken. Pikkuhiljaa alkaa paljastua, kuinka massiivisesta rakentamisesta on kyse. Kaupunki on kuitenkin ollut suunnitelmistaan varsin hiljaa.

Kun lentokentän asuntorakentamista ryhdyttiin 2000 -luvun alussa puuhaamaan, virkamiehet loivat mielikuvaa puutarhamaisesta, noin 10 000 asukkaan kaupunginosasta. Sen oli määrä rakentua korkeintaan kolmekerroksista kaupunkipientaloista ja runsaista viheralueista. Siis maisemasta, joka sopi hyvin perinteiseen malmilaiseen ympäristöön.

Vuosien saatossa kaavaillut asukasmäärät ovat nousseet ja viime aikoina julkisuudessa on vilahdellut 25 000 asukkaan lähiö. Väkimäärän kasvuun on osaltaan vaikuttanut tutkimukset maaperän rakennettavuudesta. Suuren savipatjan paaluttaminen on taloudellisesti kannattavaa vain, mikäli asuinpinta-alaa rakennetaan riittävästi.

Kaupunki on kuitenkin tiedotuksessaan hellinyt aikaisempia mielikuvia. Viimeisten tietojen mukaan Malmin lentokenttäalue tulee olemaan ”urbaani puutarhakaupunginosa, josta löytyy niin uusia asumismuotoja kuin myös kiinnostavia puistoalueita” (Yleiskaava 2016). Arvokas kulttuuriympäristö ei sekään olisi uhattuna ja ulkoilijoiden suosima kuntoreittikin on luvattu säilyttää.

Kaikessa hiljaisuudessa tehtyjen suunnitelmien sisältö alkaa kuitenkin paljastua. Vast’ikään on päättäjille esitelty havainnekuva, miltä kaupungin ideoima ”urbaani puutarhakaupunginosa”  todellisuudessa näyttää. Alkuperäiset ideat pienkerrostaloista on kuopattu ja alue näyttää lähinnä lentokentälle laskeutuneelta Jätkäsaarelta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kaupunki on edistänyt Malmin asuntorakentamisesta etupainotteisesti ja julkisuudelta salassa. Vuonna 2005 Helsinki päätti muun muassa sanoa yksipuolisesti irti kentän käyttösopimuksen. Piilossa tehtyä hanketta ”ei haluttu tuoda käsittelyyn ennen kunnallisvaaleja”, kuten silloinen kiinteistölautakunnan puheenjohtaja avoimesti tunnusti (HS 4.12.2004)

Kaupungin strategisissa on ohjelmissa on jatkuvasti korostettu suunnittelun vuorovaikutuksellisuutta ja paikallisten ihmisten äänen kuulemista. Kun katsoo tuoretta havainnekuvaa Tattarisuon megalähiöstä, herää kysymys, tätäkö malmilaiset todella toivovat. Ovatko asukkaat tietoisia, mitä kenttäalueelle ollaan todellisuudessa suunnittelemassa?

Mikäli kuvan hahmottaminen on vaikeaa, vihjeeksi annettakoon, että lentoaseman pyöreän terminaalin voi juuri ja juuri erottaa kuvan keskeltä kerrostalojen puristuksessa. Toki luvattua vihreyttäkin löytyy. Tarkemmin katsottuna sekin tosin paljastuu vihreän värisiksi kerrostalojen katoiksi.

Raine Haikarainen

Vuonna 2005 kymmenisen Fournier moottoripurjekonetta teki Keski-Euroopasta eskaaderilennon Suomeen ja Malmille. Kuva: Raine Haikarainen

Malmin lentoasema on edelleen virallinen rajanylityspaikka. Helsingin kaupungin viestintä vaikenee kuitenkin tehokkaasti omasta kansainvälisestä lentokentästään. Esitteistä on turha etsiä tietoa. Näin ei ole ollut aina.

Malmin lentoaseman virallisena vihkimisvuonna 1938 ilmestyi Suomen Ilmailuklubin julkaisemana edustava kirjanen Lentäkää Suomeen. Teksti oli painettu suomen lisäksi ranskaksi, saksaksi ja englanniksi, jotka olivat silloiset ilmailun valtakielet. Lentokenttien yksityiskohtaisten tietojen lisäksi ohjekirjanen välitti tietoa nuoresta kansakunnasta. Teksti rohkaisi erityisesti yksityislentäjiä saapumaan Suomeen, jossa asuu ”voimakas, eteenpäin pyrkivä kansa, joka äskettäin, täsmälleen 20 vuotta sitten saavutti täydellisen vapauden”. Ilmailulla oli kirjan mukaan ”arvaamattoman suuret mahdollisuudet” kansainvälisen yhteyden ja ymmärryksen rakentamisessa.

Sama ylpeys pääkaupungin lentoasemasta välittyi myös sotien jälkeisistä matkaoppaista ja Helsinkiä käsittelevistä kirjoista. Vuonna 1950 ilmestynyt Helsinki – kuljen, katson kaupunkia tarjosi heti ensimmäisellä sivullaan kuvan Malmin ”kodikkaasta lentokentästä, joka on aivan kaupungin liepeillä”. Mielenkiintoiseksi tekstin teki se, että jo tuolloin korostettiin reittiliikenteen lisäksi yksityislentämisen mahdollisuuksia.

Matkaoppaan mukaan ”mikään ei estä urheilulentäjää lentämästä omalla koneellaan Helsinkiin”. Ainoa mitä hänen piti tehdä, oli pyytää lupa kulkulaitosministeriön ilmailuosastolta , jossa ”lentoliikennetarkastaja Lunnela järjestää kaiken nopeasti”. Helsingissä saattoi myös opiskella lentämään. Sitä ennen oli hyvä olla yhteydessä samaiseen Lunnelaan, jotta ”kaikki tulisi laillisesti täytetyksi”.

Helsinkiin saavuttaessa oli kuitenkin syytä olla tarkkana ja kierrettävä tuolloin vielä Neuvostoliiton hallussa oleva Porkkalan alue riittävän etäisyyden päästä. ”Muussa tapauksessa joutuvat diplomaatit työskentelemään, eikä se ole milloinkaan hauskaa”.

Jos Helsingin suunnitelmat Malmin lentokentän rakentamiseksi toteutuvat, otetaan suuri askel taaksepäin. Vanhojen matkaoppaiden hengessä ei enää voi toivottaa yleisilmailijoita tervetulleeksi maan ainoalle metropolialueelle. Helsinki-Vantaa kun ei tunnetusti halua ottaa kevyempiä ja hitaimpia koneita riesakseen.

Samaan aikaan aikatauluttamaton lentoliikenne ja ”urheilulentäminen” kehittyvät maailmalla kovaa vauhtia. Helsinkiin haluavat ilmailuturistit joutuvatkin valitsemaan joko Turun tai Tampereen rajanylityspaikakseen. Osa jää suosiolla 90 kilometriä Malmista etelään olevalle kansainväliselle lentoasemalle. Se nimi on Lennart Meri Tallinn Airport.

Raine Haikarainen

Joulupukki saapui Malmin lentoasemalle 10.12. paikan henkeen sopivalla tavalla ilmojen teitse. KUVA RAINE HAIKARAINEN

Historiallisilla kohteilla on oma paikan henkensä genius loci. Se tekee niistä ainutkertaisia, mutta samalla haavoittuvia. Tämä koskee myös Malmin lentoasemaa.

Helsingin kaupunki ajaa voimallisesti lentoaseman lakkauttamista. Tässä taistelussa on otettu käyttöön alkuperäisen paikan hengen määrätietoinen murentaminen. Sivukiitotie on suljettu lentokoneilta ja viime aikoina sitä on käytetty lähinnä Suomen surkein kuski -tv-sarjan kuvaamiseen. Terminaalin kokoustilassa järjestettiin aikaisemmin ilmailukoulutuksen ohella muun muassa raskaan liikenteen turvallisuuskursseja. Nyt tila on vuokrattu moottoripyöräkerholle, joka tunnetaan parhaiten liikennesääntöjä uhmaavista tempuistaan.

Kaupunginvaltuusto päätti 29.11. olla vuokraamatta suurta lentokonehallia ilmailuyrittäjille. Sinne on kuulemma suunniteltu erilaisia yleisötapahtumia. Paloturvallisuusmääräykset ja vireillä oleva suojeluhakemus eivät kuitenkaan salli käyttötarkoituksen muutosta. Päättäjät haluavat pitää tilan mieluummin tyhjänä ja menettää seuraavien vuosien aikana satojen tuhansien vuokratulot. Lentotoiminta kentällä jatkuu edelleen vilkkaana, mutta samaan aikaan huoltoyritykset häädetään taivasalle.

Jokin aika sitten pyöreä terminaali vuokrattiin anonyymille teatteriryhmälle, joka järjesti paikalla kokeilevia näytäntöjä. Esitysten tarkoituksena oli kutsua katsojat ”osaksi moniaistista maailmaa” ja ”astua normien ulkopuolelle”. Kentän käyttäjät olivat hämmentyneitä, kun pimennetyssä tilassa tuli vastaan alastomia, kiljuvia näyttelijöitä huput päässään. Reivimusiikki pauhasi yli sadan desibelin voimalla.

Kaupungin päätösten tavoitteena on muuttaa lentoaseman imagoa ja sitä kautta edesauttaa historiallisen paikan alasajoa.

Helppo tehtävä se ei tule olemaan. Yli 80 vuoden aikana on Malmilla kertynyt uskomaton määrä tarinoita, kansallista historiaa ja erityisesti ilmailun monipuolista osaamista.  Malmi tunnetaan maailmalla juuri lentoasemastaan. Eikö kaupunginkin kannattaisi tunnustaa paikan henki ja nähdä siihen kätkeytyvät mahdollisuudet?

Raine Haikarainen

: Lentoaseman terminaalista löytyy kauniita funkkismuotoja. Kuva: Tuomas Kuosmanen

Miltä koillis-helsinkiläisistä tuntuisi, jos alueella olisi oma UNESCOn maailmaperintökohde? Ajatus ei ole mahdoton. Sitä ovat jopa kansainväliset asiantuntijat ehdottaneet.

Viime kesäkuussa Suomessa vieraili arvovaltainen joukko kulttuurijärjestö Europa Nostran edustajia. Osa heistä teki retken Malmin lentoasemalle. Vierailijat olivat vaikuttuneita näkemästään. Valtamedia ei vierailua noteerannut siitäkään huolimatta, että vierailijat toistivat jo aikaisemmin esittämänsä ajatuksen. Heidän mukaansa Suomen valtio voisi ehdottaa yhdessä Museoviraston kanssa Malmin lentoasemaa Unescon maailmanperintöohjelmaan. Se olisi tällöin osa Helsingin olympialaisia varten rakennettua funktionalistista arkkitehtuurikokonaisuutta. Näin kentän kulttuuriperintö saisi ansaitsemansa arvostuksen ja suojelun.

”Olympiafunkkis” on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen arkkitehtoninen ja historiallinen kohde. Stadionin lisäksi siihen kuuluvat eri urheilulajien suorituspaikat, jotka ovat edelleen alkuperäisessä käytössä. Kokonaisuuden kruunaa maailmanluokan harvinaisuus, kisoja varten alun perin rakennettu ja edelleen aktiivisena toimiva Malmin lentoasema.

Helsingin päättäjät ovat viime aikoina yrittäneet etsiä kuumeisesti omaleimaisia ja kiinnostavia turistikohteita. Näyttää siltä, että elämme liian lähellä omaa historiaamme emmekä pysty näkemään siihen kätkeytyviä mahdollisuuksia. Mitäpä jos asuntorakentamissuunnitelmien sijasta päättäisimmekin pelastaa Malmin lentoaseman ja lähtisimme sitä kehittämään?

Paikka on edelleen virallinen rajanylityspaikka ja tasokas ilmailukeskus, mutta sen yhteyteen voisi rakentaa muutakin. Jo pelkästään lentoaseman historia olisi yhden museon arvoinen.  Pyöreä terminaali on tilana upea, varsinkin jos sen ravintola ja interiööri palautettaisiin 30-luvun lopun Alvar Aallon suunnittelemaan asuun.

Helsinki ja Suomi voisivat olla ylpeitä siitä, miten modernia ilmettä täällä luotiin jo 80 vuotta sitten. On helppo kuvitella, kuinka Helsingin olympiahistoria yhdistyneenä elävään ilmailuhistoriaan kiinnostaisi sekä kansainvälistä mediaa että ulkomaisia vierailijoita.

Vaarana on, että lentoasemakokonaisuus tuhotaan ja terminaalistakin tehdään kaupungin suunnitelmien mukaan pelkkä ”kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintojen” paikka.  Silloin menetämme olennaisen osan olympiafunkkiksen elävästä kokonaisuudesta. Tuskin sen jälleen Euroopan kulttuuripäättäjätkään haluavat olla tukemassa Helsingille uutta maailmanperintökohdetta.

Raine Haikarainen

Malmin ilmailukerhon DA40-koneen mittaritaulu on samantyyppinen mitä käytetään moderneissa matkustajakoneissa. KUVA TUOMAS KUOSMANEN

”Malmin lentoasema palvelee lähinnä ilmailun harrastajia.”  Näin väittävät usein kentän lopettamista ajavat. Väite ei tee oikeutta sen enempää ammattilaisille kuin harrastajillekaan.

Kun aikoinaan suoritin yksityis- ja ansiolentäjän lupakirjat Malmilla, koin olevani ammattilaisten ympäröimänä. Lennonopettajat, tarkastuslentäjät, lennonjohtajat, mekaanikot, sääpalvelun ja lennonvalmistelun työntekijät ja kenttähenkilökunta olivat kaikki oman alansa koulutettuja ammattilaisia. Lentoasemalla tapasi myös liikenne- ja ammattilentäjäoppilaita sekä vartiolentolaivueen helikopteripilotteja. He olivat kaikkea muuta kuin vain pelkkä harrastelijaporukka.

Monen tie ilmailuammattiin on kuitenkin kulkenut harrastuksen kautta. Samoin kuin moni nuori musiikin tai tietokonepelin harrastaja on löytänyt itsensä myöhemmin ammattimuusikkona tai koodarina. Harrasteilmailu  ansaitseekin tunnustuksensa.

EU:n parlamentti julkaisi 2009 päätöslauselman, jossa pidettiin ”olennaisen tärkeänä harraste- ja urheiluilmailun sekä eurooppalaisten ilmailukerhojen toiminnan edistämistä koko ilmailualalle merkittävinä ammattitaidon lähteinä”. Asiakirja edellytti, että Malmin lentoaseman tyyppiset kakkos- ja pienkentät säilyvät elinvoimaisina. Niillä on tärkeä merkitys tasokkaan ilmailukulttuurin kehittämisessä.

Malmilla harrastaminen ja ammattilaisuus ovat eläneet ainutlaatuisessa symbioosissa, toinen toistaan hyödyntäen. Onhan parhaimpina vuosina jopa 80% kaikista operaatiosta ollut koulutusta. Vaikka kaikista harrastajista ei tule ammattilaisia – eikä pidäkään tulla –, yhteiskunnan kannalta ilmailuharrastus on myönteinen asia. Se vaatii osallistujaltaan kurinalaisuutta ja halua opiskella jatkuvasti uutta. Se on ehdottoman päihteetöntä ja tarjoaa voimakkaita onnistumisen sekä esteettisyyden kokemuksia.

Norjan valtio julkaisi elokuussa 2017 valtakunnallisen strategian pienilmailun kehittämiseksi. Sen mukaan pienkonelentämisen rooli kansallisena innovaatioalustana on merkittävä, koska se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa ja uusia toimintamekanismeja. Sen vaikutus ulottuu jopa ihmisen omanarvontunteen kasvattamiseen. Ilmailu kehittää harrastajansa valmiuksia ”kokonaisuuksien hallinnasta, turvallisuusajattelusta, kokemusten vaihdosta ja terveyden merkityksestä”.

Milloin Suomi saa vastaavan strategian?

Raine Haikarainen

Malmin lentoaseman terminaalissa on sinne alunperin kuulumattomat portaat. KUVA RAINE HAIKARAINEN

Kun katsoo vanhoja kuvia Malmin lentoaseman pyöreästä terminaalista, näyttää siltä kuin rakennus olisi kasvanut vuosikymmenten aikana.  Vaikutelmaan löytyy kaksi syytä.

Terminaali peruskorjattiin 1966-1967 ja siinä yhteydessä vanhan lennonjohtotornin päälle rakennettiin yksi lisäkerros. Malmin tornista avautuvat näkymät paranivat olennaisesti ja samalla rakennus kasvoi lisää korkeutta.  Mutta terminaalin kasvamiseen on vaikuttanut toinen ja vielä yllättävämpi syy.

Lentokenttä on rakennettu suurelle savipatjalle. Terminaalirakennuksen kohdalla kantava pohja on 11 – 18 metrin syvyydessä ja siksi rakennus on perustettu 20 tonnin teräsbetonipaaluille.  Näitä paaluja juntattiin aikoinaan savimaahan peräti 420 kappaletta. Paalutustyö oli 30-luvun lopun tekniikalla vaativaa, mutta se tehtiin huolellisesti.

Pyöreä lentoasemarakennus onkin seisonut tukevasti massiivisilla paaluillaan, mutta samaa ei voi sanoa ympäröivästä kentästä. Savimaa ja pohjavesikerrokset ovat antaneet periksi ja siksi kenttä on vajonnut yllättävän paljon. 80 vuoden aikana vajoama on lähes metrin.

Vanhoista kuvista näkee hyvin, kuinka lentomatkustajat saattoivat 30-luvun lopussa siirtyä kapsäkkiensä kanssa suoraan terminaalista odottavaan koneeseen. Heidän ei tarvinnut ottaa ensimmäistäkään porrasaskelta. Vuosien saatossa terminaalin terassin päätyyn on pitänyt kuitenkin virittää neljän askelman puuportaat.

Savimaahan rakentaminen vaatii tänäkin päivänä hyvää tekniikkaa ja riittävästi rahaa. Helsingin kaupungin pari vuotta sitten teettämän selvityksen mukaan lentokenttäalueen kerrosneliökohtaiset rakentamiskustannukset ovat kaksinkertaiset muuhun Malmin suunnittelualueeseen verrattuna. Kaupungin maksettavaksi lankeavat rakennusinvestoinnit ovat alustavasti arvioituna noin 450 miljoonaa euroa. Konsulttitoimisto (FCG) totesikin, että taloudellisti kannattavaa olisi ainoastaan todella massiivinen rakentaminen. On selvää, että se merkitsisi lopullista hyvästijättöä kenttäaluetta hallitseville viheralueille, laajoille näkymille ja Malmin puutarhakaupunki-ilmeelle.

Lentokenttäalueen rakentamisesta ajavilla on edessään suuret haasteet. Talot pystytään toki perustamaan, kun lyödään muutama satatuhatta paalua savimaahan. Mutta miten taataan, että putkijohdot, salaojat, kaapelit ja kulkuväylät pysyvät tulevina vuosikymmeninä kuosissaan? Tuskin asukkaatkaan ilahtuisivat, jos tulevaisuudessa talojen ulko-ovien eteen pitäisi rakentaa samanlaisia puuportaita kuin lentoaseman historiallisessa terminaalirakennuksessa.

Raine Haikarainen

Palaako lentoteekkareiden PIK 23 - kone vielä joskus Ykköshalliin? KUVA RAINE HAIKARAINEN

Pari viikkoa sitten  Polyteknikkojen ilmailukerhon teekkarit työnsivät Malmin Ykköshallista ulos PIK-23 Towmaster -lentokoneensa.

Tapahtumassa voi nähdä yhden aikakauden päättymisen.

Kaupunki ei suostunut jatkamaan yhdistyksen kanssa hallin vuokrasopimusta. Teekkarit saivat lähteä hallista, joka on ollut PIK:n kotipaikkana vuosikymmenet. Ilmailutekniikan opiskelijat ovat diplomitöinään suunnitelleet 27 erilaista lentokonetta. Eräät näistä konetyypeistä ovat edustaneet omana aikanaan alansa huippua.

Tunnetuin on aikoinaan maailman parhaana pidetty purjekone PIK-20. Myös purjekoneiden hinauskoneet ovat olleet onnistuneita konstruktioita. Yksi näistä työkaluista on hinannut purjekoneita taivaalle kotikentällään Nummelassa jo lähes 50 vuotta ja yli 100 000 kertaa. Määrä lienee yhdelle koneelle maailmanennätys. Polyteknikkojen Ilmailukerho edustaakin maailmanlaajuisesti harvinaista ilmailukulttuuria. Liekö vastaavaa akateemista lentokoneiden rakentamista harrastettu missään muualla?

Opinnäytteinä tehdyt koneet ovat herättäneet maailmalla huomiota.

Suomessa lentotekniikan arvoa ei ole osattu kuitenkaan riittävästi tunnustaa. PIK 20 purjekoneen valmistusoikeudet myytiin aikoinaan ulkomaille ja Aalto-yliopistossakin on alan korkeakoulutusta ajettu alas. Nuivan suhtautumisen vertauskuvana voidaan pitää hetkeä, jolloin teekkarit tuuppaavat peruskorjattavana olevan koneensa syksyn sateeseen. Episodi sattui samalla ilmailuhistorialliseen ajankohtaan. Sähkö on tulossa voimallisesti ilmailuun.

Monikansallinen Airbus-lentokonevalmistaja uskoo vahvasti sähköön ja kehittää ympäristöystävällisiä syöttöliikennekoneita. Slovenialainen Pipistrel -tehdas on puolestaan Euroopan johtava sähkökäyttöisten koulukoneiden valmistaja ja suunnittelee tällä hetkellä kiinalaisen rahoituksen turvin 18-paikkaista matkustajakonetta.

Tämä uusi ympäristöystävällinen ilmailuteknologia sopisi mainiosti meille suomalaisille. Massamme on sähkötekniikan, komposiittirakenteiden ja ilmailun laaja-alaista osaamista. Suomessa rakennetaan maailman parhaat jääsärkijät ja hienoimmat purjeveneet. Miksi emme lähtisi mukaan sähköisen ilmailun lupaavaan kehitystyöhön?

Luonteva paikka tälle toiminnalle olisi Malmin lentoasema ja sen ympäristö. Uusi ilmailuteknologia voisi luoda lentoaseman alueesta Helsingin oman aviapoliksen, eikä helsinkiläisten tarvitsisi enää kadehtia vantaalaisten menestystä. Sähkökoneilla voisi lentää näppärästi Malmilta Baltiaan. Lentoteekkarit ryhtyisivät tekemään jälleen diplomitöitään ja palaisivat perinteiselle kotikentällään. Samalla he voisivat työntää vanhan Towmasterinsa takaisin Ykköshalliin.

Raine Haikarainen

Edellinen123Seuraava Page 2 of 3

PÄÄKIRJOITUS

teija loponen

KULTTUURI

URHEILU

KUMPPANIT

UUSIMMAT UUTISET

© Copyright 2014 - Koillis-Helsingin Lähitieto. Toteutus Fiilispaja.