Malmin tornista 35

Kompromissin aika Yhteiskuntaa viime aikoina ravistelleet tapahtumat kertovat kriisivalmiuden ja uudelleen arvioinnin merkityksestä. Siksi Malmin lentoaseman kohtaloakin tulee tarkastella laajemmasta kuin vain asuntorakentamisen näkökulmasta. Pandemian keskellä monet...

Malmin tornista 24

Jälleen on käynnistynyt nimien keruu Malmin lentokentän pelastamiseksi. Tavoitteena on neuvoa-antava kansanäänestys. Se kertoo, mitä helsinkiläiset ajattelevat lentokentän tulevaisuudesta. Ensi kesänä tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Atlantti ylitettiin ensimmäistä kertaa lentäen. Vaiherikkaan matkan jälkeen...
Tiilikainen Malmilla

Malmin tornista 28

Malmin lentoasema on edelleen tärkeä ilmailun ammattikoulutuspaikka. Se on myös monipuolinen ilmailun harrastusympäristö. Ilmailuharrastuksen merkitystä tunnetaan kuitenkin huonosti. Vuonna 1975 Helsingin ilmailuyhdistys vietti 50-vuotisjuhliaan. Juhlakirjassa Helsingin ylipormestari Teuvo Aura...
TigerMoth

Malmin tornista 36

Vaatimatonta vuorovaikutusta Malmin lentoaseman aktiivisessa käytössä olevaa aluetta kaavoitetaan kovaa vauhtia. Samalla lentokentän arvot paljastuvat yhä selvemmin. Niistä on vain vaikea saada aikaan avointa keskustelua. Poikkeuksellisen kevään aikana Malmilla on...

Malmin tornista 44

Sinnikkyys palkitaan Kuntavaalit 2021 ovat Malmin lentokentän tulevaisuudelle tärkeät. Uusilla päättäjillä on toivottavasti rohkeutta tehdä uusia päätöksiä. ”Hyvät Malmin lentokentän ystävät. Olette sinnikästä väkeä. Olette jaksaneet taistella teille...

Malmin tornista 26

Helikopterinäytelmä Ensimmäinen helikopteri hankittiin Suomeen vuonna 1953. Sen jälleen pyöriväsiipiset ovat kuuluneet Malmin vakiokalustoon. Pääkaupunkiseudun helikopteritoiminnan tulevaisuuteen liittyy kuitenkin merkillisiä piirteitä. Helikopterit ovat lentävinä laitteina vaativia....

Malmin tornista 42

Ilmailua hengittämässä Mikäli Malmin lentokenttä menetetään, Helsingistä eivät häviä vain lentokoneet ja arvokas historiallinen kohde. Suuri menetys on yhteisön katoaminen. Lentokapteeni Olli Mäkinen on yksi suomalaisen ilmailun pitkän...

Malmin tornista 34

Menneisyyden ja tulevaisuuden kenttä Malmin lentoasemalla olisi ainutkertaiset mahdollisuudet kehittyä sekä kulttuurihistoriallisena kohteena että tulevaisuuden liikennepaikkana. Tarvitaan vain kaupungin päättäjien asennemuutos. Suomen Ilmailumuseo Vantaalla on etsinyt viime aikoina yhteistyökumppaneita, jotta...

Malmin tornista 45

Näytön paikka Elokuun alussa toimintansa aloittanut valtuusto on vastaanottanut kuntalaisaloitteen, jossa vaaditaan kansanäänestystä Malmin kentän kohtalosta. Aloitteen käsittely tulee olemaan näytön paikka sekä valtuustolle että uudelle pormestarille.

Malmin tornista 27

Malmi vai Cordoba? Cordoba on hieno historiallinen kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian pohjoisreunalla. Yllättäen Malmin lentoaseman kohtalo ja Cordoba liittyvät yhteen.   Suomen valtion pääomistama Patrian lentokoulu ilmoitti...