Kepparikerhossa on kivaa!
Välillä mennään laukkaa, sitten taas ravataan. Anni ja Tuisku suunnittelevat kotona erilaisia käyntikuvioita ja esteratareittejä ja toteuttavat ne sitten Kylätilan pihamaalla keppihevoskerholaisille.
Tapanilan Kylätilalle kaivattiin...
Krista Välkkilän satukirja naurattaa ja opettaa
Lepatus ja kadonnut korvatupsu on Krista Välkkilän esikoisteos. Erikoisteokseksi sen nostaa Kristan isän, puistolalaisen Olavi Honkosen kirjaan tekemä piirroskuvitus. Tarinan hahmot syntyivät Kristan lemmikeistä...
Jukka Holopainen kulki elokuun surevien rinnalla
Malmin hautausmaalla asioivat ovat tänä kesänä saattaneet kohdata papin, joka on siellä juuri heitä varten. Kulkemassa rinnalla, valmiina keskustelemaan ja kuulemaan ihmisten tarinoita.
-Tämä on...
Pyöriä viedään ja hajotetaan asemilla
Polkupyöräänsä parkkeeraava joutuu puntaroimaan, että uskaltaako kulkuneuvo enää jättää juna-asemilla pyörätelineisiin, joissa näkyy vähemmän kutsuvasti rikottuja pyöränraatoja, yksinäisiä lukkoja ja renkaita.
Helsinki tähtää kunnianhimoisesti pyöräilykaupungiksi,...
Sähköpyörä ja matkalaukku saavat kyytiä
Sillä aikaa kun valtiossa on keskitytty puhumaan eläkeiän nostosta, on kampaamoyrittäjä Pirjo Löser, 71, laitellut hiuksia Ala-Malmilla. Eläkettä hän olisi voinut alkaa nostaa jo...
Lasten turvallisuus on aikuisten asia
Viime viikolla koulujen käynnistymisen yhteydessä näkyi useimpien koulujen läheisyydessä poliisin lisäksi MLL:n järjestämiä suojatievalvojia. He halusivat kiinnittää autoilijoiden huomion siihen, että taas ovat pienet...