Malmilaissalilta penkkipunnerruksen EM-voittaja

Rannikon Voiman- seuran voimannostaja/valmentaja Minna Pohjola osallistui Liettuan Druskininkaissa pidettyihin Penkkipunnerruksen EM kilpailuihin voittaen sarjansa ja EM-mestaruuden.

Kisat olivat Pohjolan tämän vuoden kolmannet kansainväliset kisat. Ne järjesti EPF (European Powerlifting Federation) ja suomalaiset urheilijat edustavat Suomen voimanostoliittoa.

Minna Pohjola kisasi M1 -63kg sarjassa voittaen kultaa ja EM mestaruuden.
-Vaikka kilpailukokemusta on, niin jännitykseltä ei voi välttyä kisoissa. Nyt kuitenkin asetettuihin tavoitteisiin päästiin ja jännitys laski ensimmäisen noston jälkeen, kertoo Pohjola.

Pohjolan tavoitteena oli voittaa EM-mestaruus ja tehdä oma kisaennätys. Tavoitteet täyttyivät uudella ennätyksellä 97,5kg vaikka viimein nosto epäonnistui ja 100kg nosto jäi odottamaan seuraavaa kisaa. Pohjola toteaa olevansa silti tyytyväinen suoritukseensa. Suomalaisten M1 Naisten joukkue nosti hyvin ja sai myös joukkuekultaa.

Pohjola harjoittelee Malmilla Sali365-salilla ja kisoihin osallistui muitakin helsinkiläisiä samalla malmllaissalilla harjoittelevia urheilijoita.

Sisu Louko kisasi sb M18 -105kg sarjassa ja sijoittui pronssille tuloksella 170kg. Salin omistaja Simo Sistonen kilpaili M1 -120kg sarjassa ja sijoittui hopealle tuloksella 217,5kg ja miesten M1 joukkue sai myös joukkuepronssia.
Avoimen luokan naisnostaja Johanna Laitinen nosti +84kg sarjassa EM -kultaa tuloksella 157,5kg ja Euroopan mestariksi ja hän oli myös kisojen paras naisnostaja.

TL

Kuvassa tuoreet EM-mitalistit Minna Pohjola ja Simo Sitonen.

Edellinen artikkeliSuojateitä poistetaan Pihlajamäentieltä
Seuraava artikkeliHelsingin pyöräilykarttaa ei enää tehdä paperisena