
Yläkaskentiellä heti Yläkaskenkujan risteyksen jälkeen on suojatie, jota käyttävät Suutarilan ala-asteen Nummen toimipisteessä koulua käyvät lapset. Risteyksen lähellä sallittu pysäköinti aiheuttaa vaaratilanteita lapsille.
-Yläkaskentie on suhteellisen kapea, noin 6 metriä, ja jos tien varressa on pysäköityjä autoja, täytyy ne ohittaa vastaantulijan kaistan kautta. Tästä on aiheutunut useita vaaratilanteita. Tilanteen vakavuuteen herättiin, kun koulumatkalla ollut lapsi lähes jäi pysäköityä autoa ohittavan auton alle kyseisellä suojatiellä, kertoo eräs vanhempi.
Pysäköidyt autot aiheuttavat myös liikenteen sumppuuntumista Yläkaskentien ja Yläkaskenkujan risteyksessä. Yläkaskenkujalta Yläkaskentielle käännyttäessä näkyvyys on pahimmillaan olematon.
-On suorastaan ihme, että alueella ei ole tapahtunut vielä mitään vakavampaa onnettomuutta, asiasta kertonut isä toteaa.
Isä on ollut asiasta useaan otteeseen yhteydessä Helsingin kaupungin Liikenne- ja katusuunnitteluun jo vuodesta 2023 lähtien, tavoitteenaan saada pysäköintikielto kyseiselle katuosuudelle. Samasta asiasta ovat muutkin tehneet aloitteita.
-Ensimmäisen yhteydenottoni jälkeen kyseiselle katuosuudelle luvattiin heti pysäköintikielto, mutta jonkin ajan kuluttua yllättäen todettiinkin, että pysäköintipaikkoja alueella ei voida vähentää. Näin ollen tilanne katuosuudella on edelleen sama. Minun nähdäkseni Liikenne- ja katusuunnittelun virkamiehet viittaavat kintaalla liikenneturvallisuudelle. Olen erityisen huolissani koululaisten turvallisuudesta alueella, isä toteaa.
Isälle vastattiin, että pysäköintikieltomerkki ei mennyt läpi, koska kadulla tulee olla pysäköintipaikkoja esimerkiksi vieraspysäköintiä varten. Toisaalta liikennesuunnittelussa katsotaan, että pysäköidyt autot kaventavat ajotilaa, jolla taas on lähtökohtaisesti rauhoittava vaikutus autoliikenteeseen.
Nyt kuitenkin vanhempien huoleen vastataan muilla toimenpiteillä kuin pysäköintikiellolla.
-Olemme parantamassa suojatien turvallisuutta yksipuolisella suojatiekavennuksella, jolloin toisella ajokaistalla ajaminen estyy ja autoilija joutuu väistämään vastaantulevaa liikennettä. Korotettu suojatie työntyisi näkyvämmin esiin toisen kaistan paikalla ja suojatien ylitysmatka lyhenisi, kertoo liikenneinsinööri Maarit Haverinen.
Haverinen toteaa aikataulusta, että ensi kesään mennessä tuo korotettu suojatiekavennus saataisiin valmiiksi.
Teija Loponen