OmaStadin ehdotusten teko on nyt päättynyt ja näitä kaupunkilaisten jättämiä ideoita tehtiin tällä kertaa ennätysmäärä. Toiveiden toteuttamiseen on varattu kaikkiaan 10 miljoonaa euroa. Tästä potista Koilliseen toteutetaan yli puolentoistamiljoonan euron summalla eniten ääniä saaneita ehdotuksia. OmaStadi -ehdotukset on koettu tärkeäksi vaikuttamiskeinoksi oman asuinalueen viihtyvyyden ja toimivuuden kehittämisessä. Millaisia ehdotuksia tänne tällä kertaa tehtiin, siitä teemme koosteen seuraavaan numeroomme. Aiemmilla kierroksilla on vahvasti ollut esillä muun muassa Vantaanjoen varren virkistyskäytön lisääminen.
Parhaillaan vietetään Seniori-viikkoa ja se näkyy monin tapahtumin täälläkin. Malmitalolla voi käydä tutustumassa ikääntyneille tarkoitettuihin palveluihin ja löytää itselleen uusia harrastusryhmiä. Erityista iloa ikäihmisille ovat tuoneet kymmenet penkit, joita Malmin seudulle on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana. Levähdyspaikat helpottavat kävely- ja asiointilenkeille lähtemistä, kun välillä on paikka, johon istahtaa hetkeksi.
Ensi viikolla koululaiset ovat syyslomalla ja silloin heille on tarjolla tekemistä niin kirjastoissa kuin myös muiden toimijoiden järjestämänä. Malmitalolla ja Viikin kirjastossa on syyslomaleffoja ja kirjastoissa on myös erilaisia työpajoja keppihevosten teosta lähtien. Vaikka syksy tekee tuloaan, voi aikaa viettää myös ulkosalla vaikkapa ulkokuntosaleilla. Jos Kotikaupunkipolut ovat vielä vieraita, voi niitä käydä kiertämässä tai tutustua lähistön luontokohteisiin, Viikin arboretumiin, Slåttmossenin suoalueeseen pitkospuita pitkin tai bongata vanhoja maalinnoituksia.
Meillä Koillisessa maisemat muuttuvat jatkuvasti. Kaavamuutosehdotuksia tulee tasaista tahtia näytille ja niihin voi ottaa kantaa. Moni Koillisen asukas piti huonona ideana sitä, että uusi perhekeskus sekä terveys- ja hyvinvointikeskus tulevat eri paikkaan kuin Malmin uusi sairaala, jossa osa tutkimuksista jatkossakin tehtäisiin. Nyt esillä on vaihtoehto sijoittaa ne kaikki toistensa välittömään läheisyyteen.
