Malmi Vice -logo on monille tuttu. Se on kuitenkin vain yksi osa Valari Tynkkysen luomaa varsin omaperäistä lähiökulttuuria kuvaavien logojen ja erilaisten printtien sarjaa. Nyt Valari kokoaa töistään uniikin näyttelyn LiveLoveLähiö – Malmi Vice Malmitalon galleriaan ja aulan seinälle. Luvassa on jotain aivan uuttakin.
-Tietokoneet kiinnostivat jo nuorena, samoin erilaisten logojen käsittely. Miami Vice oli tuolloin kova hittisarja, ja siitä syntyi Malmi Vice siinä 2004–2005 taitteessa. Malmi Vice -logolla tuli tehtyä erilaisia tekstiilejä, kalentereita ja pinssejä, Valari Tynkkynen kertoo.
Valari on jo kolmannen polven koillis¬helsinkiläinen. Mummolat olivat Jakomäessä ja Heikinlaaksossa. Nykyään Tapanilassa asuva Tynkkynen kertoo tekevänsä mielellään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Joskus hänen tekstiilejään oli paikallisissa yrityksissä myynnissä. Yksi nykyisistä yhteistyökumppaneista on viikkiläinen panimo, joka on mukana LiveLoveLähiön -yhteydessä järjestettävässä Malmi Mayhemi-ilmaistapahtumassa 13.9. klo 13–19. Tapahtuma tarjoilee lähiökulttuurin, urbaanin taiteen ja katumuodin parhaita paloja.
Valari Tynkkysen vuosikalenteri on säilyttänyt suosionsa ja tänä vuonna se valmistunee jo näyttelyyn mennessä. -Tein kerran perinteisen joulukalenterin luukkuineen. Se oli kuitenkin tosi työläs tehdä ja vain hetken ilo saajalleen, kun taas vuosikalenterista on hyötyä koko vuoden. Ulkomaille Tynkkysen töitä on jonkin verran tilattu.
Graffitit ovat inspiroineet Valaria aina. Hän on tyytyväinen, että laillisia graffitiseiniä löytyy jo monista paikoin. Itse hän pitää erityisesti purkutaiteesta ja on ollut mukanakin purkutaidenäyttelyissä.
Malmi Vice on näkynyt myös vuosittain joulun alla järjestetyssä hyväntekeväisyystempauksessa, joka on Malmilta kotoisin olleen Mikael Gabrielin idea.
Malmitalon galleria ja aula täyttyvät pian eri tekniikoin valmistetuista töistä, jotka ovat läpileikkauksia Malmi Vice logoista, printeistä ja estetiikasta 20 vuoden ajalta.
