Kesä ja lomat – hyvää juhannusta!

Kesäkuun yksi huippuhetkistä, Helsinki-päivä, on takanapäin. Siltamäki-Suutarila -alueella oli tänä vuonna monenlaista mukavaa ohjelmaa tarjoava tapahtuma. Ja mikä hienointa, se oli koostettu vapaaehtoisvoimin, pitkälti alueen asukkaiden ja toimijoiden ideoimana ja toteuttamana. Samalla Helsinki-päivän tapahtuma osoitti, kuinka tärkeää olisi saada SiSu- alueellekin oma ”kylätalo”. Siltamäen vanhan palvelutalon eli entisen vaivaistalon rakennuksissa olisi tilaa monenlaiselle toiminnalle ja lisäksi aivan upea pihapiiri.

Ensi lukuvuoden opiskelupaikat on pääosin jaettu. Moni lukioon ja muihin opiskelupaikkoihin pyrkinyt ei loman makuun kunnolla päässyt ennen tuon tiedon saantia. Peruskoululaiset saivat puolestaan viestin siitä, että matkapuhelinten käyttöön kouluaikana tulee selvä muutos. Oppilaat eivät saa käyttää puhelinta, tablettia, kuulokkeita, kellopuhelinta tai älykelloa koulun oppitunneilla muuten kuin oppimiseen opettajan antamalla luvalla. Näin tosin on monissa kouluissa jo ollutkin. Missään koulussa mobiililaitteita ei käytetä ruokailun aikana ja kaikki koulut ohjeistavat vähintään osan välitunneista mobiililaitevapaiksi ajoiksi. Tämän toivotaan muun muassa lisäävän liikkumista ja yhdessäoloa välitunneilla.

Suomen suvi on säiltään vaihtelevainen. Hetkessä viileys muuttuu helteeksi ja sitten taas sateiksi. Meillä tekemistä riittää joka säälle. Kauniilla ilmalla tarkenee pestä mattoja Pukinmäen matonpesupaikalla, viileällä säällä voi hyödyntää lukuisia ulkokuntoilupaikkoja sekä kuntoportaita ja sadesäillä viettää aikaa vaikkapa kirjastojen tarjontaan tutustuen. Suutarilassa kirjasto toimii pari vuotta väliaikaistiloissa, mutta palvelee siellä lähes entiseen tapaan. Ja toiveita valikoimien suhteen otetaan edelleen ilolla vastaan.

Äärisääolosuhteet ovat lisääntyneet meilläkin. On paahdetta ja rankkasateita. Kasvillisuus ja puut ovat tärkeitä. Puiden lehdet pehmentävät ääniä samalla kun tarjoavat varjoa ja toimivat tärkeinä hiilinieluina. Aalto-yliopiston tutkijat ovat julkaiseet pääkaupunkiseutua koskevan latvuspeittokartaston. He ovat huolissaan kaupunkipuuston tulevaisuudesta. Kansainvälisen suosituksen mukaan latvuspeiton tulisi olla vähintään 30 prosenttia. Meillä se ei sitä ole. Parhaimmillaan latvuspeitto on Suurmetsässä, 28 %, Malmilla 24 % ja Viikissä 21. Tapaninkylässä jäädään 19 prosenttiin ja Suutarilassa luku on 20. Puustoa ei enää pitäisi vähentää rakentamisen alta.

Lauantaina vietetään kesäpäivänseisausta. Mukavaa Juhannusta!
Edellinen artikkeliPuiU riemuvoittoon sarjajohtaja VJS:stä
Seuraava artikkeliSeitsemän veljestä nelivuotiaan silmin