
Katuliikuntapaikan rakentaminen on käynnistynyt Malminkentällä. Liikuntapaikka tulee itä–länsisuuntaisen kiitotien itälaidalle. Katuliikuntapaikkaan on tulossa skeittipaikka, pumptrack-rata, teqball-pöydät, koripallokentät, grillipaikka ja graffitiaita. Lisäksi kentälle tuodaan alueen luonnosta sekä historiasta kertovia opasteita ja infokylttejä. Alueelle lisätään myös oleskelupaikkoja.
Malminkentällä on jo nyt ulkokuntosali, leikkipaikka ja lintutorni. Myös Helsinki-huussi on rakennettu vuosi sitten, mutta se ei ole edelleenkään käytettävissä.
Rakentamisessa luvataan huomioida alueella esiintyvä viheryökkönen ja muut perhoset sekä linnut ja taimenet. Maaperän sulfidisavien tutkinnan tarvetta selvitellään parhaillaan, ja kaupunki on antanut tiukat ohjeet urakoitsijalle työmaavesien käsittelyyn. Työmaavesiä ei saa johtaa niityille. Myös rakennusmateriaalien läjittäminen niityille on kielletty maapesivien lintujen sekä muuttolintujen vuoksi.
Viheryökkösiä ja niittyjä aiotaan suojata rakentamalla aita liikuntapaikan ja niittyjen väliin. Aita asennetaan vasta, kun perhoset ovat aikuisvaiheessa, ettei rakentaminen häiritse viheryökkösen kehitystä. Kaupunki tosin selvittää vielä, onko niittyjä suojaava aita mahdollista asentaa asfaltin puolelle, jolloin työ voitaisiin tehdä aiemmin. Rakennustyömaan aidat tulevat asfaltille. Aidan ja opasteet sekä osan penkeistä asentaa Stara huhti–toukokuussa. Itäisen kiitoradan toiminnallisten välineiden asennukset tekee Tieluiska Oy huhti–heinäkuussa. Katuliikuntapaikan avajaiset järjestetään loppukesästä tai alkusyksystä.