Tietokirjailija Maaretta Tukiainen on nykyään myös kouluttautunut eläindoula.
Kuva Teija Loponen
Tapanilassa asuva tietokirjailija Maaretta Tukiainen kouluttautui eläindoulaksi omakohtaisten kokemusten kannustamana. Hän haluaa olla tukena heille, jotka kokevat tarvitsevansa apua selvitäkseen surun taakasta.
Eläindoulat antavat empaattista ja ammattimaista tukea, kun rakas lemmikki on sairastunut vakavasti tai ikääntynyt niin, että elämänkaari alkaa olla lopuillaan. Eläindoulan koulutuksessa syvennetään ymmärrystä eläinten käyttäytymisestä, terveydestä ja hyvinvoinnista sekä perehdytään siihen, miten voi tarjota emotionaalista ja tiedollista tukea lemmikin omistajille ja perheille. Suomen ensimmäinen eläindoulakurssi käynnistyi viime syksynä Lohtu Akatemiassa. Sen pääkouluttajana toimi Jessika Luther, joka itse kouluttautui eläindoulaksi Yhdysvalloissa.
-Päätin aloittaa oman eläindoulatoimintani järjestämällä nyt helmi-maaliskuussa maksuttoman sururyhmän eläinystävänsä menettäneille Tapanilan kylätilalla. Haastattelen kaikki osallistujat etukäteen ja tähän mennessä mukaan pilottiryhmään on ilmoittautunut niin aivan hiljan eläinystävänsä menettäneitä kuin jo vuoden verran surun kanssa eläneitä, kertoo Maaretta Tukiainen.
Kylätilan ryhmä toimii vertaistukiperiaatteella. Jokaisella neljällä kerralla on yksi pääteema: muistaminen, tunteiden kohtaaminen, irti päästäminen ja eteenpäin lähteminen.
-Ryhmän on tarkoitus olla voimaannuttava. Se on suljettu, luottamuksellinen ryhmä, jossa jokainen saa avautua surustaan sen verran kuin haluaa. Mukana voi olla myös jakamatta omia tuntemuksiaan, kertoo Tukiainen.Tukiaisella on omakohtaista kokemusta eläinystävän menetyksestä.
Tukiaisella on omakohtaista kokemusta eläinystävän menetyksestä.
Maaretta Tukiainen on pannut merkille, että monille etenkin yksinasuville ihmisille lemmikki on tärkein elävä kontakti omassa elämässä. Niinpä lemmikin sairastuminen tai ikääntyminen voi olla kova shokki, joka pahimmillaan vaikuttaa jopa mielenterveyteen.
-Olen huomannut myös, että eläinystävänsä menettäneet kokevat usein, ettei heidän tuskaansa ymmärretä, eikä heitä kuulla. Ystävät saattavat sanoa, että parempi kun lemmikkisi ei enää kärsi, tai hanki uusi koira tilalle. Kumpikaan ei suoranaisesti helpota surua. Ja jos eläinystävän elämän päättymiseen liittyy yllättävä tilanne tai onnettomuus, voi suru olla vieläkin pohjattomampi ja omistaja jäädä ikään kuin jumiin ahdistukseen. Silloin on hyvä olla apua tarjolla auttamaan surun yli.
Eläindoulan yksi tehtävä on Maaretan mukaan huolehtia eläinten hyvinvoinnista.
-Eläindoulan tulee tarkkailla sitä, ettei eläimen kärsimyksiä pitkitetä hyvästien jätön vaikeuden vuoksi. Eläinlääkäri tekee lääketieteellisen arvoinnin eläimen tilanteesta ja suosittelee milloin olisi eutanasian aika. Me doulat voimme tukea eläimen omistajaa päätöksen tekemisessä ja olla myös paikalla kun eutanasia tapahtuu. Eutanasia voidaan tehdä myös kotona, jolloin koko perhe voi olla paikalla jättämässä viimeisiä hyvästejä ja doula tukemassa heitä, valaisee Tukiainen.
Tapanilan Kylätilalla käynnistyi neljän kerran lemmikinomistajien sururyhmä 27.2. Pilottiryhmä on maksuton ja tarkoitettu vain aikuisille.
Maaretta Tukiainen pitää suorittamaansa eläindoulakoulutusta antoisana ja uutta opettavana.
-Meillä kurssilla olleilla oli kokemusta erilaisista eläimistä ja teemme yhteistyötä. Jos joku esimerkiksi ottaa minuun yhteyttä hevosten eutanasiaan liittyen, ohjaan hänet doulalle, jolla on siitä omakohtaista kokemusta. Uutta koulutustaan Tukiainen ryhtyy hyödyntämään myös eläindoulayrityskumppanina Tikkurilassa sijaitsevan uuden Eläinsairaala Huoman kanssa.
-He voivat suositella palveluani, jos kokevat, että asiakas selvästi hyötyisi eläindoulan tuesta. Monista koulutuksistani huolimatta olen kuitenkin vahvimmin kirjailija ja se on päätyöni jatkossakin, kertoo muun muassa suositun Pohjolan voimaeläimet -kirjan kirjoittanut Maaretta Tukiainen.