Vuosi 2025 on Tapulikaupungissa merkittävä, sillä Tapulikaupungin ensimmäisten kerrostalojen valmistumisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta.
-Tapulikaupunki-Seuran toimintasuunnitelmaan sisältyy juhlavuonna tavallista enemmän tapahtumia, minkä lisäksi seura innostaa alueen asukkaita ja toimijoita juhlistamaan asiaa omassa toiminnassaan pitkin vuotta. Kokoamme tapahtumatiedot Tapulikaupunki -sivustolle kaupunginosat.fi/tapulikaupunki/, kertoo seuran puheenjohtaja Katriina Alestalo.
Kevätkaudelle on luvassa teemallisia opastettuja kiertokävelyitä sekä radanvarren siivoustalkoot. Seuran edustajat ovat tavattavissa Tapulin kirjastossa 3.2. klo 16-18 ja 3.3. klo 13-15, ja heiltä voi kysyä Tapulikaupunkia koskevista asioista.
Juhlaviikoksi Seura on nimennyt viikon 39 eli 22.-28.9. -Juhlaviikolle on suunnitteilla muun muassa seuran järjestämä historiailta Tapulin kirjastossa sekä Tapuli tutuksi -kävely. Toiveissa on, että myös seuran ehdottama Sikalanmetsän opastaulu voitaisiin julkistaa juhlaviikolla. Seura kannustaa alueen yrityksiä ja muita toimijoita huomioimaan erityisesti juhlaviikon toiminnassaan. Juhlaviikon ohjelmalehtinen on tarkoitus julkaista alkusyksystä.
Tapulikaupunki-Seura on Helsingin kaupunginosayhdistykset ry.:n (Helka) jäsenyhdistys ja sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö. Sen perustivat Tapulikaupungin asukkaat joulukuussa 1993 vaalimaan niin kaupunginosan historiaa kuin alueen kehittämistäkin. Seuran toiminta-alue rajoittuu etelässä Tapanilankaareen, pohjoisessa Vantaan rajaan, idässä junarataan ja lännessä Suutarilan teollisuusalueeseen.
Tapulikaupunkiin Sikalanmetsän historiasta kertova opastaulu
Tapulikaupunki on rakennettu alueella aikoinaan toimineen Valtion sikataloudellisen koeaseman maille. Koeasema toimi vuosina 1926 -1968. Sen rakennukset valmistuivat syksyllä 1925. Toimintansa koeasema aloitti keväällä 1926. Koeaseman rakennukset sijaitsivat nykyisen Palovartijantien pohjoispäässä tontilla, johon myöhemmin rakennettiin päiväkoti Minttu. Viereinen metsikkö on saanut asukkailta nimen Sikalanmetsä.
Vuonna 2013 voimaan tulleessa asemakaavassa metsälle annettiin nimi Sikalanmäki. Sikalanmetsässä oleva koeaseman torni on ainoa ennen 1970 -lukua rakennettu rakennus tai rakennelma Tapulikaupungin kerrostalovaltaisessa osassa. Tornissa on todennäköisesti säilötty rehua.
Vuonna 2025 Sikataloudellisen koeaseman rakennusten valmistumisesta tulee täyteen 100 vuotta. Tämän vuoksi Tapulikaupunki-Seura teki loppuvuodesta 2024 Helsingin kaupungille aloitteen opastaulun sijoittamisesta Sikalanmäkeen tornin läheisyyteen.
Joulukuun alussa seura sai mukavaa postia Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta. Kaupunki pitää kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta hienona, että kaupunkilaiset ovat kiinnostuneita lähialueensa historiasta ja haluavat lisätä sen tietoisuutta. Taulun tekstin ja kuvat valmistelee Kaupunginmuseo yhteistyössä seuran kanssa. Kaupunki pyrkii saamaan opastaulun pystytetyksi vuoden 2025 aikana. Opastaulu saadaan toivottavasti yleisön nähtäväksi Tapulikaupungin 50-vuotisjuhlaviikoksi 22.-28.9.
Petri Syrjänen