Helsingin jäähallilla järjestettiin 16.1. Urheilugaala, jota edelsi Suomen Judoliiton oma tilaisuus Olympiastadionilla. Tilaisuudessa palkittiin judon parissa vuonna 2024 ansioituneita henkilöitä.
Tilaisuudessa Hontai Judon Tom Pahlmanille myönnettiin kunniamaininta veteraanitoiminnan kehittämisestä Suomessa. Nuorimmat, jotka veteraanien sarjoissa saavat judossa kilpailla, ovat 30-vuotiaita ja vanhimmat yli 70-vuotiaita. Veteraanijudon suosio on Tomin johdolla huikeassa nosteessa ja sen myötä aktiivisten kilpailijoiden määrä ja innostuneisuus on kasvanut. Hän suunnittelee ja kehittää veteraanijudotoimintaa jatkuvasti yhdessä muiden veteraanijudokoiden kanssa.
Tom kokosi Suomen joukkueen ja johdatti sen valmentajana historialliseen veteraanijoukkueiden Euroopan mestaruuteen kesäkuussa 2024 Bosnia-Herzegovinan Sarajevossa. Matkalla kaatuivat muun muassa Ranskan ja Georgian joukkueet. Tom oli marraskuussa 2024 Las Vegasissa veteraanien maailmanmestaruuskisojen seitsemäs ja otteli myös kolmanneksi kesäkuussa Euroopan mestaruuskilpailuissa. Vuonna 2023 lokakuussa veteraanien maailmanmestaruuskisoissa Abu Dhabissa Tom oli toinen kuten myös saman vuoden Euroopan mestaruuskisoissa Slovenian Podcetrtekissa.
Tom suoritti 3. asteen mustan vyön vuonna 2023. Hyväkuntoinen, aktiivinen ja viikoittain judoa harjoitteleva 76-vuotias Tom on monelle judoa harrastavalle aikuiselle esikuva ja osoittaa ettei ikä ole este judon harjoittelemiselle ja liikkumiselle.