Vuosi on vielä aluillaan, eikä tiedetä mitä kaikkea se tuo tullessaan. Taloudellisesti vuosi on monille haastava, sillä lomautusten, irtisanomisten ja konkurssien määrä ei vielä ole kääntynyt laskusuuntaan. Täällä Koillis-Helsingissäkin on yrityksiä lopettanut tai vähintäänkin supistanut toimintaansa, sillä monissa palveluissa asiakasmäärät ovat laskeneet. Pieniä yrityksiä on myyty isommille toimijoille, joiden korkeammat hinnat lisättyinä toimistomaksuilla vähentävät pienituloisten mahdollisuuksia käyttää näitä palveluita.
Koillisessakin näkyy rahan mahti. Monesti hyvät aatteet karisevat, jos tarjolla on tuottavampi ratkaisu. Puistolassa radan läheisyyden omakotitaloalueella on jo muutaman vuoden kauhisteltu sitä, että muutama asukas hakee kaavamuutosta myydäkseen tonttinsa kerrostalorakentamiseen. Pukinmäessä on myös tulossa isoja kerrostalokortteleita matalamman rakentamisen kainaloon. Vantaanjoen läheisyyteen on suunniteltu asuntoja kaikkiaan noin 3 000 ihmiselle. Korkeimmillaan kaupungin maille nousevan asuinalueen talot olisivat 10-kerroksisia. Kaupungin suunnitelmissa yksityisomisteiselle tontille on suunniteltu asuntoja noin 500 ihmiselle osana uutta Pukinmäenrannan asuinaluetta.
Tuolla Weisteen omistamalla tontilla sijaitsee Suomen ja Pohjoismaiden ainoa joulukoristetehdas. Juuri sata vuotta täyttänyt yritys valmistaa Pukinmäessä koristepunoksia ja latvatähtiä. Kun kaupunki esitti Pukinmäkeen täydennysrakentamista, lähetti Weisteen suku asemakaavamuutoshakemuksen kaupungille. Päätöstä tontin myynnistä tai sille rakentamisesta ei kuitenkaan vielä ole tehty. Jotain muistoa tontille joka tapauksessa on jäämässä, sillä nykyään myymälänä toimiva 1910 rakennettu Weisteen hirsitalo on suojeltu asemakaavassa.
Asioista säästäminen ei aina kannata, se voi tuhota terveyden. Liikenneturvan mukaan joka kolmas suomalainen liukastui viime talvena ja heistä 43 prosenttia loukkasi itsensä. Liukkaat kelit ovat väärä paikka säästää aikaa kiirehtimällä eteenpäin, tai säästää rahaa jättämällä hankkimatta hyväpohjaiset kengät tai liukuesteet. Eikä taloyhtiöiden kannata säästää jättämällä hiekoittamatta kulkuväyliä, sillä hiekoituksen hinta voi moninkertaistua vahingonkorvauksista. Parhaillaan on käynnissä monen toimijan yhteinen Pysy pystyssä -kampanja