Vapaaehtoisia keskustelemassa ruokajakelun ja olohuonetoiminnan merkityksestä. Still-kuva videolta
Mistä papit puhuvat?
Elokuvaohjaaja Karoliina Gröndahl on tehnyt dokumentin Tapulin seurakuntakodin vapaaehtoisten pyörittämästä toiminnasta. Pinnalle nousi vahvana kysymys, miten käy vapaaehtoisten ja ruoan hakijoiden, kun seurakuntakodin toiminta lopetetaan.
Helsinki Urban Art on mukana Taidetta Tapuliin -hankkeessa ja tarjosi Karoliina Gröndahlille mahdollisuuden tehdä alueelta videoteoksen.
-Kehittelin päässäni ajatuksen lähestyä asukkaita ruoan kautta. Ensin ajattelin etsiä ihmisiä, jotka tekisivät itselleen merkityksellisen aterian ja kertoisivat siihen tarinan. Sitten Maiju Tawast vei minua eri paikkoihin, kuten seurakuntakodille, jossa vapaaehtoiset tarjoilevat maanantaisin syötävää, ruokakasseja ja seuraa. Menin vielä uudelleen sinne ja pääsin itsekin jakamaan hävikkiruokaa. Jokin näissä vapaaehtoisissa teki minuun vaikutuksen. Pohdin, että tässä on jotain merkityksellistä, nyt löysin etsimäni idean, kertoo Gröndahl.
-Tapulikaupungin seurakuntakodilla käy viikottain vaihteleva asiakaskunta, jopa yli sata ihmistä. Ruokajonoissa on yleensä haavoittuvassa asemassa olevia ja sitä näkökulmaa ei pysty valottamaan näin pikaisesti. Tajusin, että vapaaehtoiset ovatkin ne, joita haluan kuvata. Vapaaehtoiset mahdollistavat yhteisöllisen olohuoneen toiminnan ja kahvituksen, ruoanjakelun ja kerran kuussa tarjottavan ruoan valmistuksen.
-Minulle selvisi, että vapaaehtoistyö on tekijöilleen vähintään yhtä tärkeää ja merkityksellistä kuin ruoan hakijoille. Tuo toiminta antaa heille oman yhteisön ja kiinnekohdan ja sitä kautta voimaa. On vaikuttavaa, että tehdään pyyteetöntä työtä, josta ei hyödy kuin henkisellä tasolla, pohdiskelee Karoliina Gröndahl.
Hänet yllätti myös vapaaehtoisten ikä, osa on jopa yli 80-vuotiaita. -Ehkäpä vapaaehtoistyö pidentää ikää!
-Vapaaehtoiset kyselivät, miksi haluan kuvata heitä. Kerroin syyksi heistä heijastuvan lähimmäisen rakkauden, elämänarvot ja sen, että välitetään toisista ihmistä.
-Siihen yksi vapaaehtoisista, Irma Kiikkala totesi, että siinä on meidän toiminnan perusarvot. Se kyllä herkisti minut.
Gröndahl haluaa lyhytdokumentillaan kertoa, että hallituksen leikkaukset jättävät pienituloiset tosi tiukkaan tilanteeseen.
-Olen itsekin pienituloinen, kuten monet muutkin taidealalla. Pienikin leikkaus on iso, kun leikataan pienestä, hän korostaa.
Toinen hänen esille nostamansa asia on, että jos lakkautetaan paikat, jotka ovat tärkeitä sekä vapaaehtoisille, että avun tarpeessa oleville, se lisää huonovointisuutta ihmisissä.
-Tavoitteeni on näyttää, että on tärkeää välittää toisistamme ja nähdä vaivaa toistemme eteen, koska se lisää ymmärrystä ihmisten välillä. Kukaan ei valitse itse, että haluaa lähteä ruokajonoon, vaan sinne joudutaan eri syistä. Haluan osaltani hälventää ennakkoluuloja ruokajonoissa olevia kohtaan. Gröndahl heräsi ajattelemaan, kuinka pieni kustannus seurakuntakodin olemassaolo on verrattuna siihen, mikä sen merkitys ihmisille on.
-Se on paikka tavata ihmisiä, kahvitella, jutella, saada apua ja olla näkyvä muille. Miksi leikataan sieltä, missä leikattavaa ei enää ole? Vuosi 2025 on Tapulin seurakuntakodin viimeinen toimintavuosi.
Karoliina Gröndahlin lyhytelokuvan ensimmäinen raakaversio näytettiin Tapulin olkkarin väelle.
-Sitä katsottiin hiiren hiljaa ja me vapaaehtoiset suorastaan pidätimme hengitystä jännityksestä. Jotkut sanoivat, että heitä alkoi itkettää. Kuva oli lämminhenkinen, kaunis, monipuolinen, todellinen ja päättyy kysymykseen ”Miten meidän käy, kun tämä loppuu?”, kertoo Irma Kiikkala.
Video näytettiin myös 14.12. Tapulin talvijuhlassa asukastilalla sekä 16.12. Tapulin seurakuntakodilla joululounaan yhteydessä.
-Minulle ehdotettiin myös sen näyttämistä seurakuntaneuvostolle. Joka tapauksessa tarjoan sitä erilaisille elokuvafestivaaleille, toteaa Gröndahl, joka on teoksen käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja ja leikkaaja.
Mistä papit puhuvat -videon kesto on 10 minuutti ja sen on tuottanut Helsinki Urbat Art / Taidetta Tapuliin -hanke.
