
Kaupunkiympäristön toimiala on vastannut nuorten aloitteeseen, jossa todetaan, että Suutarilassa on vähän bussipysäkkejä ja linjoja, joilla pääsisi kulkemaan koillisella alueella.
Kaupunkiympäristölautakunta toteaa vastauksessaan, että Suutarilan alueella on monipuolisesti eri suuntiin palveleva bussilinjasto. Aluetta palvelevat keskeiset linjat ovat 79, 562 ja 611. Nämä tarjoavat suoran yhteyden Mäkelänkadun ja Hämeentien kautta kaupungin ydinkeskustaan ja lisäksi vaihdotta pääsee myös Malmin aseman seudulle, Itäkeskukseen, Viikin kautta Herttoniemeen sekä Tikkurilaan ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Pientalovaltaisella alueella palvelua täydentää pienkalustolla ajettava lähibussilinja 701, jonka vuoroväli tosin on harva pienen matkustajakysynnän ja sen takia korkeiden matkustajakohtaisten kustannusten vuoksi. Lähibussin kyytiin voi liikennesääntöjen puitteissa nousta ja kyydistä poistua myös merkittyjen pysäkkien ulkopuolella muuallakin reitin varrella. Vastauksessa todetaan, että joukkoliikennelinjan pysäkkivälin lyhentäminen pienentää matkustajan pysäkille kävelyyn tarvitsemaa aikaa, mutta vastaavasti hidastaa bussin kulkua, mikä pidentää kaikkien jo kyydissä olevien matkustajien matka-aikaa.
Bussin nopeuden aleneminen johtaa myös liikennöintikustannusten kasvuun, koska liikenteen hoito vuorovälin pysyessä ennallaan edellyttäisi useamman bussin käyttämistä liikenteen tuotannossa. Pysäkkiverkkoa suunniteltaessa tavoitteena on minimoida matkustajalle koituva kokonaismatka-aika. Lopuksi huomautetaan, että joukkoliikenteen suunnittelu on tasapainoilua useiden erilaisten, joskus keskenään osittain ristiriidassakin olevien, tavoitteiden kesken. Joukkoliikenteen oikea pysäkkitiheys on eräs tällainen suunnittelukysymys.