SenioriKamu-toimintaa on järjestetty Malmilla nyt vuoden päivät. Ideana on yhdistää senioreita ja vapaaehtoisia lähtemään yhdessä ulos liikkumaan ja juttelemaan. -Ihanan ulkoiluystävän minulle löysivät, kiittelee 85-vuotias Iiris Sirén.
Iiris Sirén ja Eija Kangas muodostavat yhden SenioriKamu-parin. -Ajattelin jo ennen eläkkeelle jääntiä, että jotain vapaaehtoistyötä tekisin mielelläni ja erityisesti ikäihmisten parissa. Ensin oma terveys esti toiminnan, mutta kuntouduttuani näin ilmoituksen SenioriKamuista ja päätin tarjoutua mukaan. Houkuttelin siskonikin toimintaan, kertoo Eija Kangas.
-SenioriKamun asiakashankinnan aloitimme noin vuosi sitten ja kamupareja alueella on ollut tähän mennessä kymmenkunta. Malmin, Pukinmäen ja Pihlajiston lisäksi toimintaa järjestetään Itä-Helsingissä. Kysyntää on nyt myös Viikin seudulla, kertoo hankekoordinaattori Jenni Karvonen Miina Sillanpään Säätiöstä.
SenioriKamu -hankkeessa ideana on ulkoilla yhdessä, lähteä liikkeelle pois neljän seinän sisältä.
Seniorin soittaessa SenioriKamu-palveluun, häneltä kysellään, millaisista asioista hänen pitää, millaisessa ympäristössä mielellään liikkuu ja se, että onhan seniori liikuntakykyinen.
Ensimmäiseen tapaamiseen hän menee itse mukaan, jotta ei tarvitse yksin kohdata ventovierasta ihmistä.
SenioriKamu -pareille suositellaan tapaamista ulkoilun merkeissä kerran – kaksi kuukaudessa, mutta monet tapaavat viikottain. Eikä kahville menokaan ole kiellettyä, vaikka ulkoilussa se pääpaino onkin.
-Saan itse tästä todella hyvän mielen ja samalla myös ulkoiluseuraa. Kun on ollut hoiva-alalla, ei sitä osaa olla auttamatta jos voi, Kangas pohdiskelee. Hänellä oli jo ennen Iiristä yksi seniorikamu. Iiris Sirén kertoo tykänneensä todella paljon kävellä Eijan kanssa.
-Myös Jenni on aivan upea ihminen. Kun olin syvissä vesissä surun murtamana huomasin SenioriKamun ilmoituksen ja soitin Jennille. Hän oli niin sydämellinen ja ystävällinen! Minulle on ollut tosi paljon apua SenioriKamusta, kun minulle sattui niin ihana ihminen kuin Eija. Täydet 10 pistettä annan SenioriKamu -toiminnalle! Miina Sillanpään Säätiölle myös isot kiitokset, kun tällaista järjestää, Iiris kiittelee. Lisää SenioriKamu -hankkeesta voi lukea täältä: www.miinasillanpaa.fi/seniorikamu tai soittamalla Jenni Karvoselle 0440151756.
Teija Loponen