Tapanilan Kylätilalle yleisöäänestyksen voitto

Kunniakirjat ja palkinnon vastaanottaneet hallituksen jäsenet Mari Hanni, Tiina Heiskanen ja Tapanilan kylätilan puheenjohtaja Mikko Alaja. Kuva Hanna-Kaisa Siimes

Tapanilan Kylätila sai Seurantaloasiain neuvottelukunnalta Hyvän korjauksen kunniamaininnan sekä voitti selvästi kisaan liittyvän yleisöäänestyksen.

Seurantaloasiain neuvottelukunta jakaa joka toinen vuosi Hyvän korjauksen tunnustuspalkinnon erityisen hyvin korjatulle seurantalolle, jota on korjattu vanhaa kunnioittaen ja jonka käytettävyys on korjausten myötä parantunut. Vuoden 2024 palkinnon sai Häkkisen maaseutuseura Keuruun Harjulinnan korjauksesta. Neuvottelukunta halusi kuitenkin tänä vuonna jakaa myös kunniamaininnat, jotka saivat Tapanilan kylätila ja Mäntyharjun nuorisoseura.

-Tapanilan kylätila ry. on hakenut ja saanut avustusta kylätilan korjaustöihin Suomen kotiseutuliitolta. Halusimme ilmoittaa asukastalomme Hyvän korjauksen -tunnustuskilpailuun mukaan, koska korjaustyöt on tehty pääosin talkoilla, perinteisiä rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä noudattaen, ja olemme ylpeitä siitä, miltä Tapanilan kylätila näyttää tänä päivänä. Tavoitteena oli saada positiivista näkyvyyttä, tunnustusta kaikelle tehdylle talkootyölle sekä osoittaa kiitollisuutta toimivaa korjausavustusjärjestelmää koordinoivalle taholle, kertovat Mari Hanni ja Tiina Heiskanen Tapanilan Kylätilan ry:stä.

-Palkintoraati koostuu arkkitehtuurin ja rakennusalan asiantuntijoista ja tutkijoista, minkä vuoksi tunnustus tuntuu erityisen merkittävältä. Tämä kunniamaininta vahvisti näkemystämme siitä, että kylätilan korjauksissa on tehty tärkeitä rakennusperintöä vaalivia toimenpiteitä ja huomioita. Palkintoraati nosti esille myös sen, että Tapanilan kylätila on tiedottanut aktiivisesti tehdyistä korjauksista, lisää Mari Hanni.

-Se, että Tapanilan kylätila voitti yleisöäänestyksen saamalla yli puolet annetuista äänistä, teki meidät erittäin kiitollisiksi ja olemme onnellisia tästä tunnustuksesta, Tiina Heiskanen hehkuttaa.

Tapanilan kylätilan korjaustyöt jatkuvat vaiheittain, mutta jokainen tuleva korjauskohde vaatii huolellista suunnittelua ja projektin rahoittamista erilaisin tukikeinoin. Tuleville vuosille riittää vielä paljon tekemistä.

-Nyt kun vanhassa koulurakennuksessa on korjatut ja maalatut julkisivut, uusi saumapeltikate, kunnossa olevat kattorakenteet ja osittain uusiksi muuratut piiput, niin voi turvallisin mielin jatkaa kunnostustöitä sisätiloissa. Seuraavaksi korjausvuoroaan odottavat viemärit, wc-tilat, sokkeli, ulko-ovet, portaat ja toki ikkunoiden jo aloitettua kunnostustyötä on jatkettava. Tapanilan kylätilan käyttäjämäärä on suuri, joten välttämättömiä huoltomaalauksia ja pieniä sisätilojen korjaustöitä on tehtävä vuosittain. Jos olet kiinnostunut osallistumaan vaikkapa maalaustalkoisiin, niin ota yhteyttä kylätilan koordinaattoriin, toivotamme kaikki tervetulleeksi ja opastamme talkootöissä, lupaa Mari Hanni.
Teija Loponen
Edellinen artikkeliDiscoa, työpajoja sekä Jorma Uotinen
Seuraava artikkeliIloitaan isänmaasta!