
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö selvittää ruokamyrkytyksiä, joiden epäillään liittyvän ruokailuun Tapanilan päiväkoti Tilhessä perjantaina 18. lokakuuta. Sairastuneita on tiedossa noin 20.
Sairastumiset ovat todennäköisesti johtuneet raakana tarjotusta punajuuriraasteesta. Ympäristöpalvelut on ottanut päiväkodista elintarvikenäytteitä ja selvittää epidemiaa. Myös päiväkodin keittiö on tarkastettu. Tarkastuksessa ei todettu erityistä huomautettavaa keittiön toiminnassa. Elintarviketurvallisuusyksikkö on yhteydessä lasten vanhempiin ja päiväkodin henkilökuntaan epidemian selvittämiseksi.
Ruokaviraston suosituksen mukaan punajuurta tulisi käyttää ainoastaan kypsennettynä. Raakana tarjottu punajuuri on aiheuttanut myös aiemmin laajoja epidemioita. Niissä on ollut tyypillistä, että oireet alkavat nopeasti, jopa jo ruokailun aikana. Oireina on pahoinvointia ja vatsakipua. Osalle tulee myös oksentelua tai ripulia sekä mahdollisesti muita oireita. Oireet menevät kuitenkin nopeasti ohi.
TL