Suutarilassa saa kommentoida katusuunnittelua

Suutarilantie ja sen poikkikadut tulevat kokemaan muutoksia. Yrttimaantien liittymään suunnitellaan kiertoliittymä. Kuva Teija Loponen

Suutarilantien alueen katujen katusuunnittelun suunnitelmaluonnoksiin on saanut ottaa kantaa Kerrokantasi -kyselyssä ja sivut ovat edelleen auki 29.11. saakka. Kysely avautui 7 kuukautta sitten ja kommentteja on kertynyt tähän asti reilut 60.

Kysely liittyy Suutarilantien, Soininkujan, Soinintien, Miekkapolun, Kalpakujan, Vallesmanninkujan ja Tapaninkyläntien suunnitelmaluonnoksiin. Alaosioita on kolme, erikseen voi ottaa kantaa teemoihin suunnitelmaluonnokset, rakentamisen alustava aikataulu sekä tonttien hulevedet.
Suunnitelmaluonnokset osiossa kerrotaan, että Suutarilantielle välillä Tapaninkyläntie – Yrttimaantie suunnitellaan melueste. Tavoitteena on vähentää meluhaittoja Soininkujan varrella sijaitsevissa kiinteistöissä.

Jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita parannetaan rakentamalla nykyistä leveämpi eroteltu jalankulku- ja pyörätie kadun länsireunaan sekä uusi pyörätie kadun itäreunaan Yrttimaantien liittymästä pohjoiseen päin. Pyöräväylät muutetaan yksisuuntaisiksi myöhemmin. Kadun kuivatusta parannetaan ja hulevesiä imeytetään ja viivytetään hulevesirakenteissa. Yrttimaantien liittymään suunnitellaan uusi kiertoliittymä. Tämä tarkoittaa, että ajoyhteys Soininkujalta Yrttimaantielle poistuu. Kohdalle jää ainoastaan jalankulun ja pyöräilyn yhteys Soininkujalta Yrttimaantielle. Ajoneuvoilla ajo tapahtuu jatkossa Soinintien ja Miekkapolun kautta.

Soininkujan eteläpäähän suunnitellaan kääntöpaikka. Tällä mahdollistetaan kunnossapitokaluston kääntyminen. Myös kadun pohjoispäähän tarkastellaan kääntöpaikan sijoittamista. Katu muutetaan asfalttipäällysteiseksi ja ajoradan reunoille asennetaan reunakivet. Kadun sivuojat poistuvat. Samoin Miekkapolku, Kalpakuja ja Vallesmanninkuja muutetaan asfalttipintaisiksi kaduiksi ja ajoratojen reunoille asennetaan reunakivet.

Kommenteissa muun muassa harmitellaan liikenteen lisääntymistä joillakin kaduilla, pohditaan teiden ahtautta jalkakäytävien rakentamisen myötä ja niiden järkevyyttä. Meluaidat herättivät niin innostusta kuin harmitustakin. Osa katsoi, ettei 160 korkeasta meluaidasta ole hyötyä, osa pitää niitä rumina. Suutarilantietä ehdotettiin kavennettavan ja muutettavan maantiestä katumaisempaan suuntaan.
Puita toivotaan katujen varsille viihtyisyyttä luomaan ja pyöräilyn ja jalankulun suunnitteluun toivotaan erityisesti kiinnitettävän huomiota, myös pyöräkatuja toivotaan. Osa asukkaista ihmetteli, että yksityisille tonteille on tultu laittamaan merkkikeppejä ja mittailemaan ja aiotaan poistaa istutuksia. Useimpiin kommentteihin on projektinjohtaja Ismo Rantanen antanut heti vastauksia verkkosivuilla.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliPihlajilla runsas marjavuosi
Seuraava artikkeliRoskapihdit ja jätesäkit toimitettu Koillisessa jo 25 talkoisiin