Yli 10 000 hakua

Janne Kiiverin tekemä paikkailmoitus on ollut ahkerasti haussa.

Janne Kiiveri teki lokakuussa 2022 Google Mapsiin ilmoituksen Stebu-puiston sijainnista. Tähän kesään mennessä oli Stebu-puistoa katsottu tai etsitty karttahausta jo yli 10 000 kertaa.

Kiiveri iloitsee, että mosalaisen Erru Ormion ehdottama nimi puistolle on vakiintunut kaupunkilaisten käyttöön. Varsinkin Päiväkoti Impivaaran ahkerasti käyttämä luonnonmukainen puisto on viihdyttänyt lasten lisäksi muitakin kaupunkilaisia jo usean vuoden ajan. Impivaaran lapset myös maalasivat viereiseen sähkömuuntamoon Antti Kalakiven johdolla viidakkoluonnon päälle eläinaiheita ötökkäteemalla ja koululaiset kanssa huolehtineet puiston istutuslaatikoiden kasveista ja kasteluista.

Stebupuiston virallinen nimi on Tapanilannummen puisto, mutta se on saanut Google-Mapsiin kaupunkilaisten talkoissa äänestämän ja tapanilalaisten suuhun muotoutuneen nimensä Stebu-puisto virallisen nimen rinnalle. Stebu-puisto löytyy siis kutsumanimellään karttapalvelusta. Stebupuiston suunnittelivat ja kunnostivat uuteen uskoon Tapanilan asukkaat vuonna 2018 Tapanila-Seuran sekä Erru ja Ponu Ormion johdolla. Ryteikköpuistosta muun muassa kitkettiin pois vieraslajit ja raivattiin pusikkoja. Kaupunki huolehti isompien puiden harventamisen ja risujen poiskuljetukset sekä toi toivottuja isoja käräjäkiviä puistoon.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliLiikkumisen iloa
Seuraava artikkeliPuiUn tennisjaostossa pelaajia harrastajista Suomen huippuihin