Las Vegasista 8-pallon maailmanmestaruus Tapanilaan

Jalon toiseksi viimeinen lyönti ennen finaalivoittoa. Jalo Kotinurmen arkisto

Tapanilalainen Jalo Kotinurmi nappasi biljardissa Las Vegasissa käytyjen VNEA MM-kisojen arvostetuimman 8-pallon yleisen sarjan kilpailun. Kilpailussa oli mukana 776 pelaajaa. Voitto toi myös 7000 euron palkintopotin.

Kiinnostus biljardiin syntyi jo lapsena, kun Jalo oli toisinaan isänsä mukana baarissa katselemassa miesten biljardin peluuta.

-Innostuin itse nuorena Lahdessa pelaamaan ihan aktiivisesti seurattuani muun muassa Marko Lohtanderin, entisen ammattipelaajan ja moninkertaisen suomenmestarin, pelejä. Halusin oppia lisää ja sehän onnistuu vain pelaamalla, seuraamalla muiden pelitekniikkaa ja myös valmennuksen kautta. Biljardissa on suuri merkitys sillä, mihin kohtaan valkoista palloa osuu ja sen oppii vain ajan kanssa.
-Olen pelannut noin 30 vuotta. Välillä oli pidempi tauko etten kilpaillut, mutta innostuin uudestaan muutettuani 2009 Espanjaan. Noin viisi vuotta sitten löysin pyramidin ja ryhdyn pelaamaan sitä puoliammattilaisena.

Pyramidia pelataan samankokoisella isolla pöydällä kuin Snookeria. Pyramidipöydän pienet pussit muistuttavat biljardin yhtä haaraa, kaisaa. Kaisaa ja pyramidia pelataan samankokoisilla ja painoisilla noin 67 mm isoilla palloilla. -Snookeria pelaan vain vähän, omat lajini ovat pool, pyramidi ja kaisa, Jalo kertoo.

Jalo Kotinurmen merkittävimpien voittojen lista on pitkä: VNEA Pool MM-kulta 2024, VNEA Pool EM-pronssi 2023, Pyramidin henkilökohtaiset SM 2020 ja 2021, Pyramidin paripelin SM 2020 ja 2023, Kaisan joukkue-SM 2022, Kaisan paripelin M 2023, Pyramidin Spanish Cup -voitto vuosina 2019-2022, Euroopan kiertueen osakilpailuvoitto pyramidissa 2021 ja 2022, sekä edustuspaikka pyramidin MM-kilpailuissa 2019 ja 2021.
-Innostus pysyy yllä, kun koko ajan oppii lisää. Nykyään harjoittelen noin kahdesti viikossa reilun tunnin. Olen myös ottanut valmennusta omiin heikkoihin kohtiini. Jos ammattilainen haluaisi olla, pitäisi harjoitella 6-7 kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan, siihen minulla ei ole mahdollisuutta.

Biljardiottelun kesto on noin 1-1,5 tuntia, joten hyvä fyysinen ja henkinen kunto ovat tarpeen.

Kisoissa voi olla jopa 5-7 peliä päivässä, joten se käy kyllä voimille, myös psyykkisesti. Omaa kuntoaan Jalo pitää yllä kuntopyöräillen.
Suomen Biljardiliiton alaisissa kisoissa on pukeutumissäännöt, joihin kuuluu suorat housut, siistit kengät ja kauluksellinen pelipaita tai snookerissa kauluspaita ja liivi. Kustannuksiakin biljardissa on, vaikka hankittavaksi tulee lähinnä vain keppi.
-Kepeissä on eroja, eri puulajit, jäykkyys, paino ja koko antavat niille erilaisia ominaisuuksia. Hinnat pyörivät 150-10 000 euron välillä, mutta normaalisti pelataan 500-1000 euroa maksavilla kepeillä. Kilpailuihin on osallistumismaksut. -Meillä Suomessa Pelika hoitaa biljardiliigaa. Kauden lopussa arvotaan joukkue, joka voittaa pelimatkan. Myös Kotinurmi sai Las Vegasin matkan palkintona, koska nousi pronssille EM-kisoissa.
Jalo Kotinurmi ja Las Vegasissa voitettu, monien himoitsema 8-pallon MM-palkinto.
Kuva Teija Loponen

Biljardia Kotinurmi käy harjottelemassa Metsälässä Biljardi 24/7-salilla.

-Siellä on usein huippupelaajia paikalla ja nuoret voivat heitä seuraamalla oppia paljon. Alaikärajaa pelaamisessa ei varsinaisesti ole. Kansainvälisissä kisoissa ikäraja on 16, mutta jos pelit ovat anniskelupaikassa, vain täysi-ikäiset voivat osallistua.
Yläikärajaa ei ole, mutta kovin montaa yli kuusikymppistä pelaajaa ei kyllä Jalo muista nähneensä ainakaan kisoissa. Kausi kestää syyskuusta-toukokuulle ja sen jälkeen on kesäpelien vuoro. Syksyllä Metsälässä tullaan kokemaan ensimmäinen suuri kansainvälinen turnaus.

Filippiinit ja USA ovat biljardin kärkimaita. Silti niin niissä, kuten muuallakin maailmassa, naisia on biljardin pelaajina varsin vähän.

-Naispelaajia toivoisin lisää ja samoin nuorisoa. Tapanilan Urheilukeskuksella on ollut hyviä Jani Siekkisen vetämiä alkeiskursseja ainakin junnuille, siellä voi käydä kokeilemassa, olisiko siitä omaksi lajiksi. Biljardi muuten tarvitsisi kipeästi myös sponsoreita, niin nuorille nousijoille kuin meille kokeneemmillekin pelaajille. Tuleva kansainvälinen turnaus olisi varmasti monelle nuorelle pelaajalle upea ja hyödyllinen kokemus, Jalo Kotinurmi toteaa.
Teija Loponen

Edellinen artikkeliPyöränhuoltopisteet Malmilla ja Viikissä
Seuraava artikkeliTienaa penkkejä ja roskiksia kuvaamalla euroja