Läjityksiä Puistolassa

Asiaankuulumattomia läjiä Alankotien varrella. Kuva Antti Vuorela
Puistolassa Alankotiellä on kärrätty puistoon multaa ja asvalttijätettä.
-Lisäksi Alankotien varteen on jätetty jalkakäytävän ja ajoradan väliin useita röykkiöitä asvalttijätettä. Olen ilmoittanut kuukausi sitten kaupungille asiasta sekä palautejärjestelmän kautta että kolmesti soittamalla. Tilanne ei tunnu korjaantuvan millään, toteaa tapanilalainen Sdp:n varavaltuutettu Antti Vuorela.
Vuorelan mukaan läjitykset ovat häirinneet alueen asukkaita arviolta jo kaksi kuukautta ja hän on saanut asiasta heiltä yhteydenottoja.
-Soitin kaupunkiympäristön asiakaspalveluun kahdesti. Kuvasin tilanteen ja annoin osoitteen. Jätin kaupungin palautejärjestelmään kaksi palautetta, mutta jätteitä ei silti ole poistettu, hän harmittelee.
Teija Loponen
Edellinen artikkeliLukiot ja Stadin AO haluttuja opiskelupaikkoja
Seuraava artikkeliVanhusten palvelukeskuksen rakentaminen käyntiin Jakomäessä