Malmin kirkon mittava peruskorjausremontti on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Remontissa on koettu pieniä yllätyksiä ja jouduttu tekemään lisätöitä, mutta aikataulussa on silti pysytty.
Malmin seurakunta on Helsingin seurakuntayhtymän suurin seurakunta ja laajin toiminta-alueeltaan.
-Malmin kirkko on yhtymän kuudenneksi nuorin rakennus. Peruskorjauksen tarpeen aiheutti osin silloinen rakennustapa, osin se, että kirkko on tiiltä niin sisältä kuin ulkoa. Purkuvaihe osoitti, että tuuletus ei ole toiminut ja siksi tiiliverhousta jouduttiin mittavasti uusimaan, kertoi seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus.
Kiitoksia hän jakeli niin seurakunnan puolelta yhteyshenkilönä toimineelle hallintopastori Anni Punkalle kuin kirkkoherra Elina Perttilälle ja seurakuntaneuvostolle. Varoja säästyy, kun väistötiloja ei hankittu, vaan toimintaa on hajautettu seurakunnan muihin toimipisteisiin. Erityiskiitosta sai myös se, että vanhoja huonekaluja säästettiin ja kierrätetään uudelleenkäyttöön.
-Kirkon rakentaminen tai remontoiminen on rakennusalalla kunniatehtävä, kertoi oman kotikirkkonsa remontoinnista vastaava NCC:n korjausrakentamisen toimialajohtaja Jarkko Heinonen.
Samalla hän kiitti seurakuntaa siitä, että harjannostajaisperinteestä pidetään kiinni. Harjapalkin nosto oli aikoinaan isoin urakka rakennustyömailla ja siinä oli koko kylä mukana. Kun harjapalkki oli sitten paikallaan, tarjottiin kaikille osallisille ruokaa ja juomaa kiitokseksi. Usein paikalla oli myös joku soittaja, niinpä nytkin paikalle oli kutsuttu muusikko Mikko Alatalo viihdyttämään ja juontamaan tilaisuutta.
Työntekijöitä edustanut Marko Konttila kertoi työn alla olevan mielenkiintoisen kohteen, johon kuuluu paljon korkeita paikkoja ja merkittävää historiaa.
Malmin kirkon peruskorjauksen on tavoitteena valmistua marraskuun aikana. Sen jälkeen alkaa tilojen sisustaminen ja keväällä kirkko voidaan taas ottaa käyttöön. Kirkkoherra Elina Perttilä kertoi, että seurakuntalaisille tullaan syksyllä toteuttamaan kysely siitä, mitä kaikkea toimintoja ja millaisia tiloja Malmin kirkolle toivotaan. Tiloista on tarkoitus tehdä varsin monikäyttöisiä.