Malmin Mieslaulajilla kevättä rinnassa

Kuoro viime kuussa Malmittarien perinteistä Veteraanipäivää juhlistamassa Viikin kirkossa. Kuva Katja Girs-Metsi

Tänä keväänä ”Elämän kevät”-konsertissa kuoro tarjoaa yleisölleen erityisesti kaihoa ja riemukkuutta herätteleviä tunnelmia laulujensa kautta.

Kuorolla on ollut viime syksystä alkaen uusi kuoronjohtaja.

-Kun minua kysyttiin kuoronjohtajaksi Malmin Mieslaulajille, lupasin ottaa tehtävän vastaan jouluun asti. Joulu sitten tuli ja meni innostavasti uuden kuoron parissa. En ole aiemmin johtanut mieskuoroa, vaikka minulla onkin vankka kokemus erilaisten kuorojen johtamisesta. Ja kun vielä kuoronjohtajana myös toimiva tyttäreni, Karla-Maria Toiviainen totesi, että olethan sinä, äiti ollut jo kolme vuotta ilman kuoroa, niin enhän minä voinut enää näitä ”ukko-kultia” jättää. Nyt siis yhteistyömme jatkuu hyvässä ja huumorilla höystetyssä hengessä. Kuoroharjoituksistakin lähden aina innolla seuraavaa tiistaita odottaen, kertoo kuoroa johtava dir.cant. ja diplomilaulaja Marjasisko Varha.

Kuorolla on aktiivinen ja hyvin toimiva hallitus puheenjohtajanaan Pekka Tikkanen. Ensi vuoden keväällä toteutettavan 80-vuotiskonsertin juhlatoimikuntakin on kokoontunut jo kaksi kertaa.

-Tämän vuotista ”Elämän kevät”-konserttia ajatellen toivomme, että myös moni mies tulisi kuuntelemaan ja sen myötä itsekin innostuisi kuorolaulamisesta mukavassa porukassamme. Nyt on eri ikäisten miesten oikein hyvä aika liittyä aktiiviseen kuoroon ja saada mukava harrastus, jossa tehdään tavoitteellisesti työtä hymy huulessa, houkuttelee kuoron sihteeri Heimo Kaukolinna.
Seuraavan syyskautensa kuoro aloittaa harjoituksilla 3.9. klo 17.30 Puistolan kirkolla. Lisää tietoa kuorosta on saatavilla verkosta: malminmieslaulajat.fi. Nyt keväällä vielä Malmin Mieslaulajista voi nauttia ”Elämän kevät”-konsertissa Malmitalossa tiistaina 28.5. klo 19. Liput konserttiin lippu.fi tai Malmitalolta.
TL

Edellinen artikkeliKolmikko ja piparkakkuvarkaat Pihlajamäen kirjastossa
Seuraava artikkeliPyöräletka lähti Malmilta