Viikin Norssin lukion kevään 2024 musikaali Peter Pan. Kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 2004 koulu muutti Haagasta Viikkiin ja silloin ensimmäisenä musikaalina toteutettiin Peter Pan. Nyt juhlavuoden kunniaksi esitetään sama näytelmä.
Peter Pan vie Kultasen perheen lapset seikkailuun Mikä-Mikä-Maahan. Siellä he kohtaavat Helinä-keijun, Kadonneet Pojat sekä Kapteeni Koukun, jota väijyy kauhea krokotiili. Klassikkosatu Peter Panista on kiehtova, vauhdikas ja monen ikäisille mieluinen. Jännittävän koko perheen musikaalin on J.M Barrien aiheen pohjalta kirjoittanut Ritva Holmberg. Musiikin on säveltänyt Jukka Linkola ja laulujen sanat on kirjoittanut Jukka Virtanen. Musikaalin esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.
Musikaalissa on mukana noin 80 lukion opiskelijaa, jotka vastaavat näyttelemisen, tanssimisen ja musiikin lisäksi myös lavastuksesta, puvustuksesta, maskeerauksesta sekä ääni- ja valotekniikasta.
Musikaalin ohjausryhmän muodostavat ohjaaja ja koreografi Sebastian Wennström sekä musiikinopettajat Pekka Tulkki ja Kaija Viitasalo.
Esitys nähdään Viikin normaalikoulun lukion auditoriossa, Kevätkatu 2, ma 13.5. – to 16.5. klo 18 sekä pe 17.5-su 19.5. klo 15. Liput 12 / 8e (vain korttimaksu).
TL