Suomen nopeimman palapelinrakentajan titteli jaetaan 18.5. Espoossa, jossa järjestetään Suomen ensimmäiset palapelien Suomen mestaruuskilpailut. Yksi osallistujista on Malmilla Pieni Harrastepuoti -kauppaa pitävä Emilia Eloranta.
Palapelin kokoamista on totuttu pitämään rentouttavana ajanvietteenä, mutta se voi olla myös tiukkaa kilpailua. -SM-kisoissa on luvassa vauhdikasta palojen paikoilleen laittoa, sillä nopeimmat suomalaiset kasaavat kisapalapelin jopa alle tunnissa, tietää palapelikisoissa maailmallakin kisannut Emilia Eloranta.
Nopeuskilpailussa kaikki osallistujat rakentavat saman 500 palan palapelin, joka paljastetaan vasta kilpailuajan alkaessa. Kilpailun voittaa palapelin ensimmäisenä valmiiksi saanut kilpailija.
Vuonna 2024 SM-kilpailuissa nopeudesta kilpaillaan yksilö- ja parisarjoissa ja aikaa palapelin rakentamiselle on 2 tuntia. Tekniikkoja on erilaisia. Emilia kertoo itse aloittavansa aina palasten lajittelulla värien mukaan. Jos kyseessä on ryhmäpeli, jäsenet valitsevat esimerkiksi haluamansa värikokonaisuudet.
-Osa aloittaa mielellään reunusten rakentamisesta, jotkut tykkäävät koota ensin kuvan yksityiskohtia.
SM-kilpailuihin voivat osallistua kaikki, joita laji kiinnostaa, vaikka palapelien nopeusrakentaminen olisi itselle uutta tai kisakokemusta ei entuudestaan olisi.
-Palapeliyhteisö on hyvin toisiaan tsemppaava ja kaikki tekevät hienoja tuloksia, oli aika mikä tahansa, toteaa Suomen palapeliurheiluliiton hallituksen jäseniin kuuluva Emilia Eloranta.
Palapelin nopeusrakentaminen on sekä Suomessa että maailmalla nopeasti suosiotaan kasvattava laji. Suomessa lajin suosio sai alkusysäyksen alkujaan yksityisesti järjestetyistä etäkilpailuista, joiden kautta moni kilpailija on saanut ensikosketuksen lajiin. Palapelinrakennuksen maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty vuonna 2019 alkaen Espanjassa ja ensimmäiset suomalaiset osallistuivat kilpailuihin vuonna 2023. Siellä oli mukana myös Eloranta. Vuoden 2024 MM-kilpailuihin on ilmoittautunut jo yli 20 suomalaista.
Palapelinrakennuksen SM-kilpailut järjestää Suomen palapeliurheiluliitto ry, joka on perustettu vuoden 2023 lopulla. Liitto vastaa nykyään myös suomalaisten etäkilpailujen järjestämisestä. Kilpailut ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja niihin voi ilmoittautua liiton verkkosivuilla: palapeliurheiluliitto.fi/