”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.”
Tämä joululaulu tuntuu tänä jouluna erityisen tärkeältä. Taivaan valon ja rauhan vastakohtaa on kuluneena syksynä ollut maailmassamme näkyvillä enemmän kuin tarpeeksi. Silmiemme edessä on päivästä toiseen näkynyt kuvia sodasta, kärsimyksestä, toivottomuudesta ja voimattomuudesta kaiken vihan ja hävityksen, itsekkyyden ja vahvemman etujen ajamisen keskellä.
Mielessäni on nyt joulun alla kaksi kuvaa joulusta. Loiston ja kullan kuva, kultaväreillä ja erilaisella glitterillä koristetut tavaratalojen jouluesitteet ja joulurihkama, joka tulee väkisin vastaan. Toisaalla taas karuton kuva, haaleissa väreissä, hahmoina arkisia ihmisiä, yhdessä ja yksin, kaivaten rauhaa ja yhteyttä. Näissä kuvissa ja niiden välissä, limittäin ja lomittain on monenlaisia jouluja. Jouluna taivaan valo ja rauha ovat hetken aikaa totta, kun liitymme osaksi ikivanhaa kertomusta. Kertomusta, jossa asetumme seimen ääreen, viattoman lapsen ja kaiken voittavan rakkauden vaikutuspiiriin. Liitymme kertomukseen, jossa pyhä näyttäytyy arjen työssä, jokapäiväisen aherruksen katkaisee enkelten laulama kunnia ja taivaalla näkyvä erityinen tähti.
Miten taivaan valo ja rauha voisi säteillä jokaiseen jouluun? Siihen jouluun, jota viettää yksi ihminen, tai siihen jouluun, johon kokoontuu suuri joukko monenlaisin toivein ja odotuksin. Mistä välkkyisi taivaallista valoa jouluun, jonka joutuu viettämään sairaana tai vastentahtoisesti poissa kotoa? Toivon jouluusi, missä ja miten sitä vietätkin, taivaan valoa luomaan toivoa ja yhteyttä, ja sitä kaikkein kaivatuinta, rauhaa.
Elina Perttilä
kirkkoherra Malmin seurakunta