Perinnekynnyksen ylittänyt MaTaPuPu-albumi ilmestyi nyt kolmannen kerran. Tuore albumi on edeltäjiään tuhdinpi kattaen nyt sisällöltään koko MaTaPuPu-alueen.
Uunituore albumi tarjoaa nostalgiahengessä ainutlaatuista ja ennen julkaisematonta tietoa MaTaPuPu-alueesta ja sen ihmisistä. Esimerkiksi tiedot Malmin ruumisradasta ovat olleet varsin vähäiset. Nyt luettavissa on kattava juttu mistä siinä olikaan kysymys. -Tapanilaan sijoittuvat jutut muun muassa Tapanilan Raudan liki 100-vuotisesta taipaleesta, sekä kertomus perheestä, joka koki 1930-luvulla Stalin ”onnelan” hurjuudet, kertoo albumin päätoimittanut Heimo Laaksonen.
Pukinmäkeläiselle lukijalla selviää muun muassa, kuinka Pukinmäen urheilukenttä syntyi hätäaputöinä. Puistolan suuresta runoilijasta ja sanaseppo Reino ”Repe” Helismaasta avautuu albumissa myös aivan uutta tietoa hänen elostaan 1950-luvun Puistolassa. Tapaninkylää ja Siltamäki-Suutarilaa liippaa läheltä kattava artikkeli alueen menneistä jokivarren nahkatehtaista. Koko MaTaPuPu-aluetta koskee perusteellinen juttu siitä, miten rintamamiestalot syntyivät Helsinkiin ja tänne koilliselle alueelle. Aina ajankohtainen Malmin lentokenttä on myös kaihoisaan sävyyn näyttävästi esillä. Mitä kenttä on merkinnyt eri ihmisille? Sen näyttävänä mausteena ovat upeat kuvat Malmin kenttäalueen eläinmaailmasta.
Yhdeksän euroa maksavan MaTaPuPu-albumin myyntipaikkoina ovat muun muassa Tapanilassa Galleria-kauppa Petite et Cherie ja Tapanilan Urheilukeskuksen kassa. Malmilla albumia myyvät Malmintorin kauppakeskuksessa MV-Kuvat, Helenan Salonki sekä Novan puolellla Malmin Optiikka. Puistolassa myyntipaikkana on Puistolan Pizzapalvelu, josta albumin voi tilata myös pizzatilauksensa mukana tuotavaksi.