Juna 69:n tarina sai jatkoa
Anita Näslindh-Ylispangar kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan Juna 69, jossa hän selvitteli isoisänsä kuljettaman junan vaiheita. Juna oli kuljettamassa sotalapsia saattajineen Ruotsiin, kun se törmäsi pysäytysvalon ohittaneeseen tavarajunaan. Junat syttyivät palamaan ja suuri osa matkustajista paloi kuoliaaksi. Auttavat kädet –teos jatkaa autenttista tarinaa kahden junasta selviytyneen tarinoin.
Pihlajistossa asuva Anita Näslindh-Ylispangar odottaa painosta uutta teostaan Auttavat kädet. Kirjaansa varten hän on tutkinut paljon historiatietoa, mutta saanut myös ainutlaatuista materiaalia kahdelta junaturmassa pelastuneelta. Näiden kahden ihmisen suvuissa kulkeneet muistot sota-ajan tragediasta saavat yhä kirjailijan itsensäkin herkistymään. Taimi Tähtinen oli junassa kahden pienen poikansa kanssa. Kun junat törmäsivät, hän heitti ensin oman kuusivuotiaan Yrjö-poikansa, sekä tämän pikkuveljen Riston rikkomastaan ikkunasta hankeen. Lasinsirpaleista verta vuotavin ja pahasti palanein käsin hän ujutti junan ikkunasta kaikkiaan 12 lasta ulos. Osa oli niin pahasti palaneita, etteivät selvinneet, mutta osa jäi henkiin. Lopulta äiti itse tuupertui ikkunalaudalla pienen Yrjön katsellessa ja luullessa, että äitikin kuoli.
Äiti selvisi, mutta vannotti Yrjölle, että tämä ei saa koskaan puhua mitään koko asiasta kotona tai muillekaan. Niinpä Risto oli täysin tietämätön äidin sankariteosta, josta muut vaikenivat.
-Vasta Riston täytettyä 50 vuotta ja äidin kuoltua, kertoi Yrjö pikkuveljelleen äidin teosta ja koko tapahtumasta. Hänelle itselleen siitä oli jäänyt pahat traumat, koska ei ollut voinut puhua kenenkään kanssa lapsen mieltä järkyttäneestä ja pelottavasta tapahtumasta. Risto lähti etsimään lisätietoa aiheesta ja hän on minulle monta uuttakin seikkaa turmasta selvittänyt, Anita kertoo.
Riston äidistä, Taimi Tähtisestä tuli pahoin palaneista käsistään huolimatta taidemaalari. Hänen maalaamansa taulu löytyy Malmin hautausmaan kappelin takahuoneesta. Maalauksessa on musta taivas ja rukoileva nainen.
Tuulan tarina on erilainen. Hänestä Anita kertoo jo Juna 69 –kirjassaan, tietämättä kuitenkaan silloin, kuka vauva oli ja että hän on yhä elossa ja asuu Malmin seudulla. Tuula matkusti junassa 3 –kuukauden ikäisenä vauvana äitinsä ja isoveljensä kanssa. Kun törmäys tuli, puiset vaunut hajosivat ja Tuula-vauva putosi junan lattian läpi raiteille. Äiti ja veli kuolivat, Tuula pelastui.
Tuulan isä oli rintamalla sairaalassa, joten tyttö adoptoitiin. Adoptioäiti kuoli Tuulan ollessa 4-vuotias. Silloin Tuula joutui ensin lastenkotiin, josta eno ja tämän vaimo hänet adoptoivat, jolloin hän pääsi takaisin oman suvun pariin.
Tuula luki lehdestämme jutun Juna 69- kirjasta ja soitti minulle kertoen olleensa tuossa junassa. Hän antoi yhteystietonsa Anitalle välitettäväksi, mutta yhteys jäi silloin saamatta. Kun Anita oli kaksi vuotta sitten kertomassa kirjastaan Malmin kirkolla Esko M.Laineen järjestämässä Älä pelkää -illassa, oli Riston kerrottua oman tarinansa Tuula noussut ylös ja kertonut olevansa toinen henkiin jäänyt.
Yleisötilaisuuden jälkeen kolmikko on tavannut useamman kerran ja Risto sekä Tuula ovat kertoneet mitä tapahtumista tietävät. Myös heidän läheisensä ovat antaneet heillä olleita dokumentteja Anitan käyttöön. Esimerkiksi Taimi-äidin ja isän sota-ajan kirjeenvaihtoa.
-Olemme käsitelleet asiaa paljon. Heidän luvallaan kirjoitin heidän kertomansa, jonka tarkistivat ja hyväksyivät. On paljon asioita, jotka eivät kirjaan mahtuneet.
-Noissa meidän juttutuokioissa on paljastunut myös, että isäni ja Risto kävivät yhtä aikaa rippikoulun, he asuivat molemmat Kalliossa ja molempien vaimot olivat samassa työpaikassa Postitalon lennätinlaitoksessa, johon kummatkin miehet menivät aina heitä vastaan. Näitä jänniä meidät yhteen liittäviä asioita on ilmaantunut paljon muitakin. Ehkä oli kohtalona, että tutustumme toisiimme. Risto muistuttaa kovasti isääni, Anita paljastaa.
Anita Näslindh-Ylispangar on kertomassa tuoreesta kirjastaan Pihlajamäen kirjamessuilla 11.11. kello 17.15. Jos Tuula ja Risto jaksavat, hekin saapuvat paikalle.
Teija Loponen