Sirpa Pietikäinen Malmille

Meppi Sirpa Pietikäinen saapuu Malmille pohtimaan erilaisten haasteiden ratkaisuja. Kuva by Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen tulee kuun lopussa Malmille puhumaan aiheesta Suomi, Eurooppa, maailma – miten muutamme haasteet ratkaisuiksi?
Euroopan yhteisten asioiden ohella Sirpa Pietikäisen sydäntä lähellä ovat jo pitkään olleet seniori-ikäiset ja hän on tehnyt lukuisia kannanottoja vanhuspalveluiden ja vanhusten arvokkaan elämän puolesta. Pietikäinen on toiminut Marttaliiton puheenjohtajana vuodesta 2018 ja Mieli ry;n puheenjohtajana vuodesta 2020. GlobeEU:n puheenjohtaja hän on ollut vuodesta 2009 lähtien. Hän on myös Muistiliiton (Alzheimer-keskusliitto) liittovaltuuston varapuheenjohtaja ja Alzheimer Europen hallituksen jäsen, sekä Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n hallituksen jäsen.
Politiikassa Pietikäinen on ollut mukana nuoresta lähtien. Kokoomuksen kansanedustajana hän toimi vuosina 1983–2003 ja oli ympäristöministerinä Esko Ahon hallituksessa. Europarlamentissa Pietikäinen työskentelee nyt neljättä kautta. Vuodesta 2019 hän on ollut Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan (ECON) ja tasa-arvon ja naisten oikeuksien valiokunnan (FEMM) varsinainen jäsen sekä ympäristö- ja terveysvaliokunnan (ENVI) varajäsen. Pietikäinen toteaa haluavansa yrittää tehdä kaikkensa, jotta Eurooppa olisi parempi paikka kansalaisilleen.
-EU-parlamentissa on tärkeää ja mahdollista vaikuttaa, sillä yksittäisellä europarlamentaarikolla voi olla paljon valtaa, kunhan kerää ympärilleen samanmieliset kollegat ja on aktiivinen moneen suuntaan. Kaikille lainsäädäntöpaketeille valitaan aina yksi meppi pääneuvottelijaksi, ja lisäksi neuvottelijat jokaisesta poliittisesta ryhmästä. Näillä mepeillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa lainsäädännön sisältöön, hän toteaa.
Koillis-Helsingin senioreiden järjestämä luento- ja keskustelutilaisuus Malmin peruskoulun auditoriossa, Talvelantie 1, tiistaina 31.10. klo 18, on kaikille avoin.
-Toivotamme tervetulleiksi niin eläkeläiset kuin muutkin kiinnostuneet, Tilaisuuteemme on vapaa pääsy. Malmin peruskoulun yrittäjäoppilaat järjestävät kello 17.30 kahvion, jossa on käteismaksu, kertoo Marja-Leena Hassinen Koillis-Helsingin Senioreista.
Teija Loponen
Edellinen artikkeliOmaStadi sai toivehanat aukeamaan
Seuraava artikkeliTervapääskynpuistosta tuli upea