Nopeuksia valvotaan lisääntynein peltipoliisein

Automaattisia kameravalvontapisteitä on Koillisessa jo useita. Tämä varoituskyltti löytyy Pihlajamäentieltä ja valvontapiste siintää heti risteyksen takana. Kuva Teija Loponen
Nopeusvalvontatolppia on noussut viime vuosina Koilliseen jo useita. Valtaosa tänne suunnitelluista kahdeksasta ”peltipoliisista” on paikoissa, joissa ylinopeutta ajetaan herkästi.
Helsinki asetti tavoitteeksi asentaa vuosina 2020–2024 vuosittain keskimäärin 14 ”peltipoliisia” ympäri kaupunkia, niiden kokonaismääräksi suunniteltiin 70. Koilliseen suunnitelltiin kahdeksan nopeusvalvontatolppaa, jotka kaikki ovat jo sijoillaan. Kameravalvontapisteiden sijoittamispisteet on suunniteltu yhdessä poliisin kanssa. Lähtökohtana oli, että kameratolpat sijoitetaan eri puolille kaupunkia niin, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty liikenneturvallisuudelle. Valvontapisteitä sijoitettiin paikkoihin, joissa on sattunut paljon onnettomuuksia ja joille asukkaat ovat toivoneet valvontaa. Sijoittamisperiaatteiden mukaisesti kameravalvontapisteitä löytyy pääasiassa vilkkailta pääkaduilta, joiden nopeusrajoitus on vähintään 40 kilometriä tunnissa. Sijoitukseen vaikuttaa myös jalankulun määrä ja koulujen läheisyys.
Koillisen kameravalvontapisteissä oli tapahtunut suunnitteluvaiheeseen mennessä onnettomuuksia viimeisen viiden vuoden aikana Tattariharjuntiellä 26, Tikkuritiellä 18, Suurmetsäntiellä 10 ja Malminkaarella ja Pihlajamäentiellä 7 ja Somerikkotiellä 6. Osin näiden perusteella Koillisen kameravalvontapisteiksi suunniteltiin Viikintie Hernepellontien kohdalla, Suutarilantie Oinaanpolun kohdalla, Tikkuritie / Aamuruskontie 2, Suurmetsäntie Malminkaaren risteyksen lähellä, Malminkaari 5 Malmin asematien risteyksen luona, Pihlajamäentie Meripihkatien risteyksen kohdalla, Pihlajamäentien ja Tattariharjuntien risteys Kehä I:n kohdalla ja Somerikkotie 4 / Jakomäentie. Yhden valvontapisteen hinta on noin 20 000 euroa.
Teija Loponen