Zone Malmin näytöksissä ollaan malmilaisuuden äärellä

Zone Malmi lähtee Ylä-Malmintorin kulmilta viemään esitystä eteenpäin. Esityksessä ei istuta, vaan kävellään.
Zone Malmi on Kaupunginteatterin Pääroolissa Malmi -taidehankkeen uusin esitys. Näytelmä jalkautuu Malmille ja yleisö pääsee mukaan pelidramaturgiaa noudattavaan teokseen.
Esitys pohtii millaisissa kaupunginosissa haluaisimme tulevaisuudessa asua ja millaisista rakennuspalikoista arjen onni koostuu. Tarina kulkee ikään kuin pelilaudalla. Mikä arpakuution silmäluku vie onneen, mikä epäonneen? Missä piile valta ja mikä tekee Malmista kodin?
Esityksen teksti ja siinä kuultava musiikki ovat syntyneet työpajoissa Pääroolissa Malmi -hankkeeseen osallistuneiden kanssa. Esiintyjinä toimivat Malmin ja lähialueiden 13–70-vuotiaat asukkaat. -Zone Malmi on osallistujien omista kokemuksista koostuva teos, joka pohtii hyvän elämän lähtökohtia.
-Esitys on puettu pelin muotoon, koska Malmi monine kasvoineen houkutteli meitä leikittelemään kaupunkiympäristöllään, kertoo ohjaaja Laura Ikonen.
Zone Malmi esitykset koetaan 12., 14., 15., 19. ja 20.6. klo 18 Ylä-Malmin torin läheisyydessä. Tarkemmat saapumisohjeet saa paikkavarauksen yhteydessä. Esitykseen on vapaa pääsy. Paikka tulee varata etukäteen sähköpostilla: paaroolissamalmi@hkt.fi. Kesto on noin 2 tuntia. Esityksessä kävellään ulkona ja esitys ei ole täysin esteetön. TL