Asfaltointikoneet liikkeelle

Sen lisäksi, että katuja paikkaillaan, on luvassa kesän mittaan myös kokonaisten väylien uudelleen asvaltointia.
Helsingissä päällystetään uudelleen useita katuja ympäri kaupunkia. Uudelleenpäällystysohjelma sisältää ajoratojen sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien asfaltit ja kiveykset.
Päällystykset aloitetaan toukokuun alussa, ja ne jatkuvat kesän ajan. Ennen päällystyksiä kaduille tulee siirtokehotuskyltit, jotta kaduilla ei olisi pysäköityjä autoja töiden aikana. Töiden aluksi vanha asfaltti jyrsitään pois, minkä jälkeen kaduille tehdään uudet päällystykset ja tiemerkinnät. Työt pyritään saamaan valmiiksi kussakin paikassa noin kahdessa viikossa. Sää ja mahdolliset konerikot voivat pidentää työhön kuluvaa aikaa. Tarvittavat kiertotiet opastetaan töiden aikana. Katujen päällystyksissä otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon myös tulevat rakennustyöt. Kesällä on tarkoitus päällystää jalankulku- ja pyöräväylistä Koillisen kulmilla Malmin kevyen liikenteen väylä välillä Longinoja- Tattariharjuntie sekä Vanhanradanraitti.
Ajoratoja löytyy listalta enemmän. Niitä ovat Viikintie liittymävälillä Tilanhoitajankaari – Viilarintie, Vanha Helsingintie liittymävälillä Tattariharjuntie – Riihenkulma, Päivöläntie liittymävälillä Rata – Tapanilankaari, Harjannetie liittymävälillä Hernepellontie – Ristiretkeläisenkatu, Viikinportti, Rapakivenkaari liittymävälillä Rapakivenkuja – Hesburger, Malminkaari liittymävälillä Teerisuontie – Ormuspellontie, Karhusuontie liittymävälillä Pukinmäenkaari – Uimarannantie, Latokartanonkaari liittymävälillä VonDaehnin katu – Latokartanonsilmukka, Yrttimaantie ja Sidekuja sekä Revontulentie liittymävälillä Suutarilantie – Kiertotähdentie, Tattarisuontie (Tattariharjuntie – Kytkintie), Kytkintie ja Autotallintie (Kytkintie – Rattitie) sekä Valuraudantie liittymävälillä Tattariharjuntie – Valuraudankuja. Teija Loponen
Edellinen artikkeliRyhmäperhepäiväkoti Luhti muutetaan päiväkotiryhmäksi
Seuraava artikkeliNeste K-Malmin Kai Malmgren MSY:n Vuoden yrittäjä