Väriä elämään Galleria Kaaressa

Heini Rahikainen vei työnsä nähtäville kotikulmilleen.
Viikkilänen harrastetaiteilija Heini Rahikainen on laittanut taidenäyttelynsä Galleria Kaareen, eli Viikin asukastalolle Tilanhoitajankaarelle. Esillä on kymmeniä iloisen värikkäitä maalauksia.
Itse vajaan kilometrin päässä Kaaresta asuva Heini innostui maalaamisesta saatuaan puolisoltaan joululahjaksi akryylimaalauksen aloituspakkauksen muutama vuosi sitten.
-Olen aina ollut taiteellinen, nuorempana esimerkiksi piirsin paljon. Tuon joulun 2021 jälkeen olen opetellut maalaamaan itsenäisesti kokeilemalla ja Youtube-videoiden avustuksella. En siis ole opiskellut taidetta. Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja päivätyössäni teen markkinointia, missä toki taiteellisesta silmästä on myös monesti hyötyä, Heini Rahikainen kertoo.
Näyttelyn teokset ovat kaikki akryylivärein tehtyjä, mutta Heini aikoo paneutua myös öljyvärien ja akvarellien käyttöön lähitulevaisuudessa. -Omia suosikkejani ovat maisemat sekä lemmikit. Tykkään maalata valokuvista ja mielestäni se on kiva tapa ikuistaa muistoja. Monet galleriankin maalauksista ovat paikoista, joissa olen itse käynyt, joukossa muun muassa Lontoo, Innsbruck ja Brac.
Lisäksi Heini kertoo rakastavansa Disneyn-elokuvien tunnelmaa ja niinpä hän maalaa mielellään niiden aiheita, kuten Kaunotar ja Hirviö, Mulan sekä Kaksin karkuteillä.
Heini Rahikainen kertoo maalaamisen toimivan täydellisenä vastapainona päivätyölle sekä muuten välillä stressaavalle arjelle.
-Siinä kaikki muu unohtuu ja keskittyminen on 100% maalattavassa työssä. Monesti havahdun, että kolme tuntia on kadonnut maalauksen äärellä sormia napsauttamalla.

Väriä elämään toteutuu myös näissä töissä.
-Maalaamiseen liittyy myös joka kerta pieni jännitys, että mitäköhän tästä tällä kertaa syntyy. Oma kädenjälki on kuitenkin hienoa nähdä canvaksella.
Heini Rahikainen on maalannut myös tilaustöitä ja toivoo niitä lisää.
-On hienoa ilahduttaa ihmisiä, kun he näkevät omat toiveensa ikuistettuina maalauksiksi. Ehkä jossain vaiheessa voisin tehdä 4-päiväistä työviikkoa ja maalailla perjantait. Konkreettinen haave olisi myös isompi asunto, jossa yksi huone olisi omistettu maalaukselle. Puolisoni varmasti kiittäisi, jos olohuoneestamme ei löytyisi kuivuneita maaliläiskiä, Heini naurahtaa.
Heini toivoo saavansa töillään ihmiset hyvälle tuulelle.
-Myös taidenäyttelyni teema ”Väriä elämään” viittaa tähän ja toivon, että hyvä fiilis välittyy galleriavieraille. Galleria Kaaressa työt ovat toukokuun ajan esillä, mutta niitä pääsee katsomaan vain silloin, kun tilassa ei ole varauksia.
-Teoksia voi katsella myös Instagramista @aterlierheini, jonne olen koonnut jäljellä olevat teokset kohokohtaan.
Teija Loponen