Martti Kainulaisen uutiskuvissa maailman tähtiä ja sotatantereita
Uutiskuvaaja Martti Kainulaisen kameran tähtäimessä on ollut lukemattomia julkisuuden henkilöitä ja uutisaiheita. Miehen uran kohokohta oli olla paikalla Berliinin muurin murtuessa.
Siltamäessä vaimonsa Leenan kanssa vuodesta 1985 asunut Martti Kainulainen toimi uutisvalokuvaajana neljäkymmentä vuotta, Kekkosesta Niinistöön. Linnan juhliin hän on saanut kahteen otteeseen kutsut, Niinistön isännöimiin sen toi sotilas kotiovelle. Vuosikymmeniin mahtuu lukematon määrä kuvia, joista kaksi on hänelle itselleen ylitse muiden. Toinen on Keke Rosberg hyppäämässä ulos palavasta formulasta ja toinen Vancouverista, jossa presidentti Tarja Halonen on juuri saapunut jääkiekkoliiton aitioon, jonka eturivillä Timo Jutila puskee nuuskaan huuleen.
-Tämän kuvan seurauksena nuuskan käyttö kiellettiin jäähalleissa, Martti huomauttaa.
Urheilijoista Matti Nykäsen uraa Kainulainen seurasi alusta loppuun, aina nuorten kisoista surulliseen Järvenpään Casinon strippiesitykseen.
-Matin kanssa oli helppoa, jos kuvattiin heti. Mutta jos vaikka ulkolaiset kuvausryhmät sopivat tapaamisesta viikon päähän, ei Matti yleensä paikalle ilmestynyt. Toimin monissa kisoissa Matille tulkkina. Kerran eräs toimittaja kysyi, mitä haluaisit sanoa yleisölle ja Matti totesi, ettei mulla ole mitään sanottavaa. Käänsin sen, että God bless you ja I love you all, Martti naurahtaa.
Internetissä Kainulainen on mies, joka hävitti sosialismin. Hän oli paikalla kun Berliini muuri murtui ja hän lähetti maailmalle ensimmäisen videon ja kuvat, joissa itä-berliiniläiset juhlivat vapauttaan.
-Matkapäiviä saattoi kertyä 160 vuodessa. Se oli raskasta puuhaa ennen digiaikaa. Varusteita piti olla mukana 30 kilon verran, kaikki valokuvien kehittämistarvikkeet, nesteet ja niin edelleen. Joskus matkalaskuista ihmeteltiin hiustenkuivaajia, niitä tarvittiin filmien kuivattamiseen.
Martti Kainulaisen kuvauslistalta löytyy 16 olympialaiset, Sarajevosta Rioon. Lisäksi on lukematon määrä muita kisoja, formula-ajoja, jääkiekko-otteluita ja niin edelleen.
-Vain yksi kuvausmatka on jäänyt hivenen harmittamaan. Elisabeth Rehn oli vanhassa Jugoslaviassa tutkimassa kansanmurhia ja häntä pyydettiin joukkohaudoille. Rehn oli vastannut, ettei lähde ja niin lähdin kehittämään kuvia. Lopulta Rehn oli kuitenkin lähtenyt joukkohaudoille ja ne kuvat jäivät sitten saamatta. Se vähän kismitti.
-Olen kuvannut kaikki valtionjohtajat työssäolovuosinani. Trumpin pariskunta on oikeastaan ainoa, jota olen hetkeksi pysähtynyt katsomaan muutoin kuin kameran linssin läpi. Melanie vaikutti siltä, ettei hänellä ollut hajuakaan, missä oli. Katsoin heitä ja ihmettelin, että näistä ihmisistä puhutaan joka päivä kaikkialla maailmassa.
Uuden eduskunnan kuvaaminen kuului Kainulaisen töihin.
-Kun kaikki oli valmista kuvan ottoon, totesin: Kansanedustajat ryhtiä! Oli hauska katsoa, kun kaikki ojentautuivat suoriksi ja katsoivat minuun eli kameraan. Kuvatoimiston aamut alkoivat aina sääkuvan ottamisella, aamupäivällä käytiin kuvaamassa oikeusistuntoja.
–Aarniota seurasimme viisi vuotta. Hän on oikeastaan ainoa syytetty, joka aina tervehti kuvaajaa. Kävin ottamassa hänestä syntymäpäiväkuvankin. Aarnio muuten kävi Siltamäen koululla puhumassa lapsille huumeiden vaaroista, neljän pojan isä muistaa. Kuopiosta kotoisin oleva Martti Kainulainen opiskeli aikoinaan siltainsinööriksi, mutta ei ole sitä työtä tehnyt päivääkään.
-Valokuvaus kiinnosti siitä lähtien, kun näin kaverini isosiskon kehittävän valokuvia. Oli uskomaton tunne, kun kuva ilmestyi näkyviin. Äiti halusi minun kuitenkin opiskelevan kunnon ammatin, joten opiskelin insinööriksi. Heti sen jälkeen pääsin Savon Sanomiin ensin laboratorioon, sitten kuvaajaharjoittelijaksi ja siitä eteenpäin. Kuopiossa käyn edelleen parin viikon välein. Minulla on siellä Martin Kortteeri -niminen airbnb.
Kainulaisen aloittaessa kuvaamisen ei ollut vielä tarjolla alan koulutusta. Ilman sitäkin pitkän linjan kuvaajasta tuli palkittu valokuvaaja. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2019.
Teija Loponen

Kuva Martti Kainulaisen arkisto


Kuva Martti Kainulaisen arkisto

Kuva Martti Kainulaisen arkisto