Historia on täynnä asioita, joita on hyvä tietää ja muistin virkistykseksi aika ajoin myös kerrata. Tallennetuista tiedoista kumpuaa perusteita, syitä, monille asioille ja toimintatavoille. Kirjoitetun historiatiedon etuna on se, että siihen voi palata ja tieto on säilynyt samanlaisena, kun taas muistitieto haalistuu ja saattaa mielessä muuttuakin alkuperäisestä. Muistiinpanot ja kalenterimerkinnät auttavat tehtävien töiden ja tapahtumien muistamisessa. Eräänlaisena muistilehtiönä toimii lehtemmekin, muistutamme menovinkeissä tulevista tapahtumista, henkilöjutuissa ihmisten aikaansaannoksista ja kaavamuutoksissa kertovissa artikkeleissa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista asemakaavojen edetessä.
Tulevana sunnuntaina vietetään tasa-arvon päivää ja samalla muistellaan Minna Canthia, joka vei aikakaudellaan naisten asemaa ja tyttöjen oikeutta opiskella rutkasti eteenpäin. Hän oli myös ahkera kirjoittaja ja ensimmäinen suomenkielinen lehtinainen, joka ei pelännyt ottaa kantaa epäkohtiin niitä huomatessaan. Tuo epäkohtiin rohkeasti puuttuminen on asia, jota edelleen nykypäivänäkin tarvitaan. Nyt eduskuntavaalien ollessa käynnissä nostavat puolueet ja yksittäiset ehdokkaat erilaisia epäkohtia esiin luvaten parantaa asioita. Se on hieno asia, mutta vielä hienompaa on, jos lupaukset muistetaan myös vaalien jälkeen ja näiden asioiden eteen tehdään todella töitä.
Muutaman päivän päästä, ensi maanantaina koittaa Kevätpäiväntasaus. Silloin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa virallisesti uusi vuodenaika, odotettu kevät. Päivä pitenee joka vuorokausi noin 5-10 minuutilla ja vastaavasti pimeän ajan osuus vähenee. Ensi viikon lopulla on syytä muistaa käännellä jälleen kerran kellojen viisareita. Vieläkään tuosta kesä- ja talviajan vaihtelusta ei ole päästy eroon. 26.3. siirrymme siis tunnilla eteenpäin, kesäaikaan. Ja muistin virkistykseksi sekin, että ennakkoäänestys vaaleissa alkaa viikon päästä, ensi keskiviikkona 22.3. ja äänestämään pääsee useimmissa kirjastoissamme sekä Pihlajamäessä nuorisotalolla. Päätöksenteon avuksi löydät lehdestämme ehdokkaiden vaalimainoksia ja myös paikallisten ehdokkaiden vastauksia muutamiin kysymyksiin.