Emilia lähtee palapelien kokoamisen MM-kisoihin

Palapelejä myydään niin pusseissa kuin purkeissakin. Kuva Teija Loponen
Emilia Eloranta haaveili viimeiset kuusi vuotta oman verkkokaupan perustamisesta. Nelisen vuotta sitten hän hurahti palapelien kokoamiseen. Nyt Emilia pyörittää omaa Pieni Harrastepuoti -yritystään myyden pääasiassa palapelejä.
Palapelien maailma on valtavan paljon laajempi, kuin mitä markettien valikoimat antavat ymmärtää. Tavallisten palapelien lisäksi on esimerkiksi muotopalapelejä, erikokoisista- ja muotoisista paloista koostuvia palapelejä sekä 3D-palapelejä.
-Moni on innostunut myös Secret Puzzleista, joissa mallikuvasta puuttuu useampi esine tai asia ja Wasgij-palapeleistä, joissa pitää tehdä kuva vaikkapa siitä, mitä kuvan laidassa oleva hahmo kuvassa näkee, tai millainen annettu kuva olisikin kannen kuvaan verrattuna tulevaisuudessa. Ne antavat mukavasti lisähaastetta palapelien kokoamiseen, Emilia Eloranta valaisee.
Palojen määrä vaihtelee pienten lasten parin palan palapeleistä kymmenien tuhansien palasten peleihin. Tuhannen palan pelit ovat ostetuimpia. -60 000 palaa on isoin palapeli, jonka tiedän. Pienestä Harrastepuodistani isoin tilattu tuote on ollut 6000 palan palapeli. Itse kokoan pääasiassa 1000 palan kuvia, kertoo nuori yrittäjä. Lasten palapelien kuvituksista tutuimpia ovat Disneyn elokuvahahmot ja eläimet, mutta palapeleissä kuvamaailma voi olla mitä vain. Esimerkiksi vanhoista koulujen opetustauluista on tehty palapelien kuvia, samoin monista taideteoksista.
Palapelien valmistajia on paljon ja Suomestakin löytyy muutama, Peliko ja Taktik. Ulkolaisista Ravensburger lienee kaikille tuttu, mutta erikoisempia palapelejä tekevät pienemmät valmistajat. Myös pakkaukset vaihtelevat perinteisistä laatikoista pyöreisiin purkkeihin tai muovipussiin. Pienillä tuottajilla palat voivat olla myös kangaspussissa ja mukana on juliste valmiista työstä.
-Korona-aikana palapelien suosio kasvoi valtavasti. Siinä vaiheessa kun ihmiset saivat taas kokoontua, ryhdyttiin niitä kokoamaan esimerkiksi kaveriporukalla illanistujaisissa. Muutamat yrityksetkin tilaavat minulta palapelejä taukotiloihinsa työntekijöille, samoin jokunen koulu, kertoo Emilia.
Palapelien kokoamisesta järjestetään myös kisoja ja Emilia onkin lähdössä yhden Suomen joukkueen jäsenenä Espanjassa syksyllä järjestettäviin MM-kisoihin. Viime vuonna hän oli mukana Palapelimestareiden kisoissa Hyvinkäällä voittajajoukkueessa ja nyt vuorossa olisi satojen kilpailijoiden maailmanlaajuiset kisat. MM-kisojen joukkuefinaaleissa valitaan kaksi julkaisematonta 1000-palan peliä, jotka tulee peli kerrallaan rakentaa kahden tunnin aikana valmiiksi. Joukkueessa saa olla 3-4 henkeä.
Emilian Pieni Harrastepuoti on nykyään sekä verkkokauppa, että kivijalkaliike Malmilla.
-Moni tilaa verkkokaupan kautta ja noutaa ne sitten täältä Kotinummentieltä, niin ei mene postikuluja. Emilian puodista löytyy melkoinen määrä erilaisia, eri-ikäisille ja tasoisille tarkoitettuja palapelejä. Harrastepuodissa voi osallistua myös yhteisöllisen palapelin tekoon, pöydällä on aina keskeneräinen palapeli, jota voi hetken koota.
Teija Loponen
Emilia esittelee näppärää palapelisalkkua, jonka pohjalla on lajittelulokeroita ja niiden päällä siirrettävä kokoamisalusta. Kun salkun sulkee, pysyvät palaset paikallaan pystyasennossakin.
Edellinen artikkeliVantaanjoen pinta voi laskea jos pato puretaan
Seuraava artikkeliNäin vastaavat Koillisesta Eduskuntaan tähtäävät