
Lukijalta Suru on varjostanut Pukinmäki-seuran toimintavuoden 2023 alkua. Hallituksen järjestäytymiskokoukses-sa tammikuussa pidettiin hiljainen hetki, sillä pitkäaikainen puheenjohtaja, seuran kunniajäsen Kauko Salmi oli nukkunut ikiuneen joulukuun puolivälissä. Puheenjohtaja Seppo Hölttä kertoi muistosanoissaan hänen vaikutuksestaan niin kotiseutuyhdistyksen perustamisessa kuin myös monikymmenvuotisessa toiminnassa Pukinmäen hyväksi.
Kuluvana vuonna seura täyttää 45 vuotta, ja jollakin tavalla sitä tullaan muistamaan. Yhteislauluiltojen järjestämisessä on ollut pitkähkö tauko, eikä vielä ole varmuutta niiden uudelleen aloittamisesta. Seura hoitaa edelleen Pukinmäen rantapuiston viljelypalstoja kaupungin vuokralaisena. Seura huolehtii vielä myös kaupungin omistaman arvokkaan Pukinmäen kartanon käytöstä. Sitä vuokrataan kokouksiin, perhejuhliin sekä muihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Seuran jäsenet saavat vuokrasta alennuksen. Varauskirjaa hoitaa edelleen seuran puheenjohtaja. TT