Pihlajistossa ekaluokkalaiset opiskelevat myös metsässä

Tuuli Hyvönen vie oppilaansa viikottain metsään oppimaan monenlaisia uusia asioita. Kuva Marianna Lanberg
Metsäkoululaiset leipoivat linnulle siemenpipareita
Pihlajiston ala-asteen 1P-luokkalaiset ovat opiskelleet koko syksyn joka keskiviikko metsäkoulussa lähimetsässä. Syyskauden päätökseksi leivottiin linnuille siemenpipareita ja koristeltiin niillä yksi metsän kuusi.
Opettaja Tuuli Hyvönen kertoo, että viimeksi he opiskelivat metsäkoulussa eläinten talvehtimista, suojavärejä, jälkien tunnistamista ja ravinnonhankintaa. Jokainen oppilaspari eläytyi yhdeksi Suomessa talvehtivaksi eläimeksi ja yritti löytää sille sopivaa ravintoa talvisesta metsästä. -Oppilaat havaitsivat, että pikkulintujen oli vaikea löytää ruokaa, ja keksivät, että voisimme koristella yhden metsäkuusen linnuille sopivalla ruualla. Leivoimme koulussa tavallisten pipareiden ohella ”lintupipareita” auringonkukansiemenistä, maapähkinöistä, kookosrasvasta ja syksyllä pakastetuista marjoista, kertoo Marianna Lanberg. Viimeisenä metsäkoulupäivänä järjestettiin lähimetsään tonttupolku, jonka yhtenä tehtävänä oli koristella linnuille oma herkkujoulukuusi.
Tuuli Hyvönen on opiskellut luokanopettajan työn ohessa ympäristökasvattajaksi ja ulko-opettajaksi Suomen ympäristöopistolla eli Syklissä. Hänellä oli kaikissa edellisissä työpaikoissaan kollegoita, jotka veivät säännöllisesti oppilaitaan metsään koulupäivien ajaksi. -Edellisessä työpaikassani Hiekkaharjun koulussa muutama opettaja opetti yhden päivän viikossa koulun lähimetsässä. Innostuin ajatuksesta ja pääsin silloisen luokkani kanssa Vantaan luontokoulun kummiluokaksi. Syklin opintojen myötä inspiroiduin, ja päätin alkaa opettaa enenevissä määrin ulkona. Nyt kun pääsin aloittamaan uuden ekaluokan ja aivan mahtavan työparin, Marianna Lanbergin, kanssa, niin ehdotin, että opettaisimme viikoittain vähintään yhden kokonaisen koulupäivän ulkona. Nämä metsäkoulupäivät ovat muodostuneet koko luokan lempparipäiviksi, tietää Hyvönen.
-Enimmäkseen olemme koulun lähimetsässä, joka tarjoaa erinomaiset puitteet luonnon tutkimiseen ja luonnossa leikkimiseen. Lisäksi olemme tehneet luontoretkiä Vanhankaupunginkoskelle, Pornaistenniemen luontopolulle, Lammassaaren pitkospuille ja Kuusiluotoon, listaa Lanberg. -Metsäkoulupäivinä olemme opiskelleet kaikkia yhteisiä oppiaineita matematiikasta kuvataiteeseen ja suomen kielestä liikuntaan. Pääpaino on ollut ympäristöopissa. Olemme metsäkoulussa harjoitelleet erityisesti ryhmässä toimimisen taitoja, tunnetaitoja, lajintuntemusta, kestävää kehitystä ja luonnon tutkimista eri vuodenaikoina. Oppilaat ovat nauttineet toiminnallisista ja yhteisöllisistä harjoituksista, elämyksellisistä retkikohteista, ja metsävälitunneista, jolloin he ovat saaneet vapaasti rakentaa metsään majoja ja leikkiä niissä, iloitsee Tuuli Hyvönen. Ryhmä ulkoilee säällä kuin säällä. -Tänä syksynä olemme paahtuneet lähes 30-asteisessa helteessä ja hytisseet -15 asteen pakkasessa, talsineet kaatosateessa ja kaikkea siltä väliltä. Oppilailta löytyy jo hienosti säänmukaisia varusteita, ja ihanat vanhemmat ovat myös lahjoittaneet lämpimiä vaatteita luokan yhteiseen käyttöön. Osa ekaluokkalaisistamme oli jo eskarivuonna retkeillyt säännöllisesti lähimetsässä, joten heillä pukeutuminen sujuu rutiinilla, kiittelee Hyvönen.
Teija Loponen
Koululaiset keksivät helpottaa lintujen ruoan saantia leipomalla niille ruokaisia pipareita.
Vuoden viimeisenä metsäkoulupäivänä metsästä valittiin joulukuusi, johon linnunruokapiparit ripustettiin.
Herkkuja tulossa!
Marianna Lanberg pitämässä metsätuntia.
Kuva Tuuli Hyvönen
Edellinen artikkeliKoillinen saamassa yhden uuden skeittipaikan
Seuraava artikkeliPukinmäki sai ensimmäisen Teslan akuista kerrostaloon rakennetun energiavaraston