Reilut 13 vuotta on Sanna Riipi pyörittänyt pelikioskia Malmintorin kauppakeskuksessa. Perjantaina se loppuu, edessä on uudet ajat niin yrittäjälle kuin hänen asiakkailleenkin.
-Tämähän oli mieheni Tompan haave ja hänen kanssaan tätä pyöritettiin, kunnes Tomppa kuoli viisi vuotta sitten. Nyt koronan myötä asiakasmäärät ovat siinä määrin vähentyneet, että pelikioskin pito ei yksinkertaisesti enää kannata. Porukkapelit ovat olleet tosi tärkeitä, mutta niihinkin on tulossa paljon muutoksia. Ajat muuttuvat ja siihen pitää sopeutua, Sanna Riipi pohdiskelee asiakkaiden palvelun välillä. Juuri asiakkaat ovat tehneet työstä ihanaa ja auttaneet jaksamaan vaikeinakin aikoina. Vastaavasti Sanna on ollut asiakkaille tärkeä. -Meillä käy tässä vakiporukat aamukahvilla porisemassa, samaten päivällä käydään kurkkaamassa onko tuttuja, joiden kanssa jäädä kahvittelemaan. Moni on yksinäinen ja kaipaa seuraa, kiskalta sitä on löytynyt, Sanna kertoo. Sannan palvelualttius on kattanut paljon enemmän kuin vain Veikkauksen pelit ja arvat. -No, onhan tässä samalla ollut jonkin sortin terapeutti, infopiste ja monialaosaaja. Olen korjannut koruja, vaihtanut kellon paristoja, auttanut kännyköiden käytössä ja ties mitä muuta. Palvelu on verissä ja kun väki käy tässä päivittäin, niin tutuiksihan sitä on tultu, Sanna hymähtää.
-Kioskilla käynti on sosiaalinen tapahtuma. Ei se ole vain kupongin täyttöä, vaan Sannan hyvä palvelu, muut kävijät ja ilmapiiri ovat tehneet tästä tärkeän asiakkaille. Kyllä pelaaminen jatkossa vähenee selvästi, toteaa yksi vakiokävijä väliin. Sanna teki päätöksen kioskin lopettamisesta elokuussa. -Ensin itkin yksin, sitten asiakkaiden kanssa kun heille kerroin päätökseni. Täällä käy paljon vanhempia miehiä ja on ollut liikuttavaa huomata, kuinka tärkeä paikka tämä on heille ollut. Sannan pelikioski on avoinna viimeistä päivää perjantaina 25.11. Uusi työ on jo tiedossa, mikä oli suuri helpotus hänelle. -Lopettamispäätöksen yhteydessä piti tietysti pohtia mitä jatkossa tekisin. Ehdin hakea vain yhteen paikkaan ja sinne suureksi ilokseni ja yllätyksekseni pääsin. Kun on toiminut yrittäjänä pitkään, niin ei ole tottunut hakemuksia kirjoittamaan. -Perjantaina pidetään ovi auki niin kauan kuin väkeä riittää, sitten se on siinä. Uusi elämänvaihe alkaa, mutta haluan sanoa isot kiitokset kaikille asiakkaille menneistä vuosista. Olette olleet upeita. Teija Loponen