Lukijalta
Lokakuun puolivälissä Stadinkoilliset jalkautuivat Jakomäkeen ja Pihlajamäkeen kysymään mitä asukkaille kuuluu. Jakomäessä keskustelemassa oli myös työministeri Tuula Haatainen ja puhe meni tietysti työllisyystilanteeseen. -Työllisyystilanne on tällä hetkellä historiallisen hyvä. Nyt on tehtävä kaikki sen eteen, että se säilyy hyvänä myös mahdollisen tulevan taantuman aikana, totesi ministeri Haatainen. Yhtenä haasteena on työvoimapula, jota on pyritty ratkomaan muun muassa työperäistä maahanmuuttoa lisäämällä. Lisäksi hallitus on säätänyt kesällä 2022 voimaan tulleen lain Työkanava Oy:stä. -Työkanava Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka tarkoituksena on työllistää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä henkilöitä, kertoi Haatainen. Työkanava Oy:n toiminta saadaan käyntiin vuoden 2022 aikana ja tavoitteena on, että sen avulla pystytään osaltaan auttamaan myös Helsingin vaikeaa työvoimapulaa. Pienten lasten äiti Emily Strohm otti ministeri Haataisen kanssa puheeksi huolen lasten päivähoidon työvoimapulasta. -Toivon, että hoito- ja kasvatusala saataisiin näyttäytymän mahdollisimman positiivisessa valossa, jotta alasta kiinnostuttaisiin ja sillä pysyttäisiin.
Pihlajamäen ostarilla tapahtuu paljon: osa vanhasta ostoskeskuksesta on purettu ja paikalle valmistuu helmikuussa 2023 uusi rakennus. Sen pikaista valmistumista jo kovasti odotettiin. Nyt on vain yksi kauppa, joten hintakilpailua ei synny, totesi muutama pihlajamäkeläinen lauantain tihkusateessa. Suurin huoli Pihlajamäessä vaikutti olevan kaavailut siitä, että ostarin vieressä, keskeisellä paikalla oleva terveysasema lakkautetaan ja palvelut olisivat jatkossa Oulunkylän terveysasemalla. Asukkaat pitävät uutta suunnitelmaa kohtuuttomana. Oulunkylään on julkisilla kulkuneuvoilla vaikea päästä: meni miten tahansa, on aina vaihdettava, yhdellä linjalla ei pääse. Asukkaiden viesti oli selkeä: terveysasemaa ei saa keskittää Oulunkylään, koska sinne on huono kulkea! Helena Ylisipola
Kuvateksti Emily Strohm keskustelemassa ministeri Haataisen kanssa Jakomäen ostoskeskuksella. Kuva Helena Ylisipola