Taavi Kassila kulkee mestarien jäljillä

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija ja joogaopettaja. Tapulikaupungissa asuva Taavi Kassila on vuosien varrella saavuttanut useita tavoitteita, joista pikkupoikana haaveili. Meditaatio on nyt elämän keskiössä ja Kassila viettää talvet Äiti Amman luostarissa intiassa.
Elokuvaympyröistä vuosikymmenet tunnettua Taavi Kassilaa ei siinä maailmassa juurikaan enää näe. Jooga, johon hänet johdatti jo kymmenvuotiaana oma äiti, on edelleen vahvana arjessa. Kassila myös vetää jooga- ja meditaatiokursseja ja opettaa Intian filosofiaa. Lisäksi hänet voi löytää Keskustakirjasto Oodin kolmannesta kerroksesta meditoimasta. Rappusille on kuka tahansa tervetullut meditoimaan, kokoontuminen on joka arki-ilta kuudelta. Henkisyys on Taavi Kassilalle tärkeää. Meditointia hän harjoittaa useita kertoja päivässä, aamuvarhaisesta iltamyöhään. -Moni sanoo, että olen opettaja, guru. En itse ajattele olevani opettaja vaan oppilas, joka välittää oppimaansa eteenpäin. Opittavaa riittää itsellänikin yhä vaikka kuinka. Kirjoitan oppiakseni lisää ja samalla jaan oppimaani muille Taavi Kassila on kirjoittanut muun muassa dokumenttiromaanin Sokrates ja rakkauden tikapuut, sekä Meditaation kultaisen kirjan, joka valittiin kesällä Vuoden rajatien kirjaksi. -Kun esittelin Meditaation kultaista kirjaa Turun kirjamessuilla, tuli pöydän ääreen pariskunta, josta vaimo kertoi harrastavansa meditointia. Mies totesi, että hän ei. Kysyin onko mies koskaan ihaillut auringon laskua ja veden pinnan tyyntymistä, tai katsellut tulta, jolloin mieli hiljenee. Mies vastasi kyllä, johon totesin, että sittenhän olet meditoinut, Kassila naurahtaa.
Kassila sanoo, että kun maltamme pysähtyä ja rauhoittua, aivomme lepäävät ja mielemme tyyntyy. -On hyvä opetella rauhoittamaan mielensä. Lapsi osaa elää hetkessä, murehtimatta menneitä ja huolehtimatta tulevasta. Kun opettelemme kiinnittämään huomion nykyisyyteen, se lisää onnellisuuttamme, Kassila pohdiskelee. – Jeesuskin sanoi, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten, hän muistuttaa. Kassila on itse nuoresta lähtien etsinyt ja myös löytänyt mestareita, jotka ovat johdattaneet häntä eteenpäin henkisyyden poluilla. -Itse seuraan vanhoja perinteitä, tuhansien vuosien takaa nousevaa opetusta. Nykyaikana on tarjolla monenlaista New Age -ajattelua, mutta vanhat viisaudet ovat koeteltuja ja aikaa kestäviä, hän toteaa. Henkisyys merkitsee Kassilalle avarakatseisuutta. Jumala on yksi, häntä kutsutaan eri nimin. -Kerran sanoin kirkon järjestämässä paneelissa ollessani, että jotkut haluavat rakentaa talon, jossa on vain yksi ikkuna. Itse asun lasitalossa, josta avautuu näkymät joka puolelle. En sulje mitään seinän taakse. -Äiti Amma on sanonut kauniisti, että eri uskonnot ovat saman kukan terälehtiä, joiden keskellä on Korkein Voima. Eri terälehdet osoittavat kohti samaa totuutta.
Juuri nyt Taavi Kassila kiertää Suomea upouuden Mestaria etsimässä -sarjakuvatrilogiansa ensimmäisestä osasta kertomassa. Kolmiosaisen sarjakuvakirjan ensimmäisessä osassa Kassila johdattaa lukijat monien mieliä pohdituttaneisiin seikkoihin, kuten miksi Buddha istuu niin pitkään puun alla, mitä Jeesukselle tapahtuu kasteessa, ja mitä Sokrates tarkoittaa sanoessaan, että tietää vain sen, että ei tiedä mitään. Kirja lähtee liikkeelle Taavi Kassilan lapsuuden kokemuksista ja muistoista – Intiassa kun sanotaan, että vanhemmat ovat lapsen ensimmäiset gurut. Erilaiset uskonnot kiinnostivat häntä jo kouluaikana ja koulun päätyttyä Taavi päätti lähteä etsimään itselleen mestaria. Sarjakuvakirja johdattaa läpi hänen nuoruuden kokemustensa ensimmäisten mestarien jalanjäljillä, pieniä pettymyksiäkin mahtui joukkoon. Hyvän ystävänsä kuoleman jälkeen elämän tarkoituksen etsiminen jatkui Sveitsin Alpeilla, jossa hän myös koki ensimmäisen kerran valaistumisen. Mestarien seuraaminen vei Taavi Kassilan myös isänsä jalanjäljille elokuvien ja tv-ohjelmien tekoon. Yksi haastateltavista oli Beatlesien guru Maharishi Mahesh Yogi.
Tämän Story House Egmontin kustantaman sarjakuvatrilogian kolme albumia ilmestyvät vuoden välein. Niiden keskeinen sanoma on, että kaikki maailman uskonnot korostavat rakkauden merkitystä, dogmaattisuus sen sijaa lisää vihamielisyyttä. -Sarjakuvan teko on vähän kuin elokuvan tekoa, täytyy olla lyhyet repliikit ja niihin liittyvät kuvat, joiden pohjalta edetään. Kuvittajana toimii Kati Hannila, hänkin henkisen tien kulkijoita. -Olisin mielelläni tehnyt yhden paksun sarjakuvakirjan, mutta kustantaja halusi jakaa ne kolmeen osaan. Seuraavan aineisto onkin jo pitkälti kasassa. Taavi Kassilan ajatuksista voi lukea facebookissa ja häneen voi olla myös yhteydessä sähköpostitse: taavi.kassila@gmail.com. Teija Loponen

Edellinen artikkeliTullikirjurinpuistossa oli uhkana käyttökielto
Seuraava artikkeliJakomäen kutojilta pupuja palvelutaloon