Valotaide valaisi Ala-Malmia

Valotaidetta Ala-Malmin puiston huvimajalla.

Reflektor valotaidefestivaali näkyi viime viikonloppuna Malmilla ja sieltä se laajenee Vantaalle ja Espooseen kahtena seuraavana viikonloppuna.

Malmitalon ympäristöön levittäytyvä Reflektor Helsinki -kokonaisuus käsittää yhteensä kuusi teosta. Oranssien valojen ketjut puissa johdattavat ihmiset valotaidepisteisiin. Yksi pisteistä tosin oli hieman kauempana Malmitalosta, Soidintien varrella. Siellä asukkaat saivat itse osallistua valojen määrän lisäämiseen ja vähentämiseen.

Malmin seurakuntatalolla teemana olivat viivat. In Visiblis III-teossarja pohtii viivojen, valojen ja pintojen heijastusten kautta suhdetta näkyvään ja näkymättömään maailmaan.

Seurakuntatalolla.

Postitalon seinään heijastettiin vaihtuvia piirroksia, jotka ovat Malmin peruskoulun ja Hietakummun ala-asteen viidesluokkalaisten taiteilemia. Projektiin osallistui yhteensä 64 oppilasta ja oli hauska huomata, kuinka vanhemmat olivat lastensa kanssa kuvaamassa heitä töidensä edessä iltapimeällä. Tämän Malmi Maps yhteisöllisen teoksen tavoitteena oli kaupunkitilan muuttaminen taiteen avulla ja samalla kasvattaa asukkaiden kulttuurista osallistumista.

Ala-Malmin puiston huvimajasta löytyy Ljuslunga Ii, osa valoveistossarjaa, jossa tarkastellaan hengitystä eri näkökulmista ja siihen liittyi myös ääniteos.

Keskellä toria puolestaan sijaitsi seinämä, jolla saattoi seurata Hyperorganism generatiivista taideteosta, jossa visuaaliset elementit lisääntyivät koko ajan muuttaen taideteoksen kuvioita.

Reflektorin yksi teos löytyi myös Malmitalon sisältä, jossa salin seinälle oli heijastettu video uramessuilta. Siinä muun muassa pohdittiin, voiko messuilla tarjottuja tuotteita ottaa vain, vai vaatiko se esittelyn kuuntelemisen? Tarkemmat tiedot taiteilijoista ja teoksista löytää Reflektori.fi –sivuilta sekä valoteosten luota.

Teija Loponen

Valotaidetta postin seinällä.
Valotaidevideo Malmitalolla.
Edellinen artikkeliMiljassa hoitajamitoitus on kohdallaan
Seuraava artikkeliSyyssatoa