Elämään kuuluu sopeutuminen erilaisiin muutoksiin. Osa niistä on omaa elämää hankaloittavia tai esimerkiksi asumismukavuutta heikentäviä muutoksia, osa taas myönteisiä ja viihtyisyyttä lisääviä. Etenkin Suutarilassa ja Tapaninkylässä on katujen varsiin ilmestynyt Postin laittamia lappusia, joissa kerrotaan mitkä kadun postilaatikoista pitäisi maahan isketyn kepin kohdalle siirtää. Tämä on aiheuttanut harmitusta monille. Pukinmäessä vanha lampi on varsin surkeassa kunnossa, eikä sille tunnu löytyvän ketään vastuullista, joka kunnostukseen ottaisi kantaa. Asukkaat istuskelevat mielellään lammen ympärillä, mutta sen tuottama silmänilo on heikentynyt huomattavasti. Näistä molemmista aiheista kerromme seuraavassa lehdessä ja jo sitä ennen kotisivuillamme.
Puistolassa radan varressa ja vähän kauempanakin asuvia omakotitaloasukkaita ahdistaa ajatus naapuritonteille suunnitelluista kerrostaloista. Niistä on jo käyty kävelykierros virkamiesten kanssa ja keskusteltu verkkotilaisuudessa. Aihe nousee uudelleen esille tänä iltana pidettävässä kaupungin järjestämässä verkkoasukasillassa, jossa esitellään Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseudun suunnitteluperiaatteita. Rakennustehokkuus tulee noilla alueilla nousemaan reippaasti. Linkki illan keskusteluun löytyy kaupungin verkkosivuilta. Tästäkin aiheesta lisää seuraavassa lehdessä ja pian myös verkkosivuillamme.
Pari viime vuotta piti sopeutua siihen, että mitään suuria kokoontumisia ja tilaisuuksia ei voitu järjestää. Nyt taas voi ja niitä on myös runsaasti tarjolla kaupunginosissamme. Pihlajamäessä pääsee ensi sunnuntaina Mira Luodin konserttiin ja Tapanilassa käynnistyy harrastajateatterin näytökset. Samaten Malmitalolla järjestetään jälleen konsertteja ja monenlaista muutakin ohjelmaa, tarjolla on myös maksuttomia tapahtumia. Iloisiin asioihin kuuluu sekin, että vihdoin sekä Alppikylän, että Suutarilan kuntoportaita ryhdytään rakentamaan. Jatkossa porrasjuoksua tai kävelyä harrastaville löytyy kuntoilupaikkoja lähempää kotia. Maatullin uuden koulun rakentaminen edistyy sekin. Koillinen kehittyy ja rakentuu jatkuvasti.